Tampereen Pyrintö aloitti Baltian liigan pronssiottelut tappiolla TU/Rockia vastaan perjantaina. Tamperelaiset lähtevät sunnuntaiseen toiseen osaotteluun 13 pisteen takaa-ajoasemasta, mutta päävalmentaja Pieti Poikola uskoo eron olevan vielä käännettävissä.

Tarttolaisseura oli Pyrinnölle ensimmäisessä osassa liian kova ja käytti surutta Pyrinnön virheet hyödyksi.

– Vastustaja oli tänään todella kova ja yhdessä Siauliain kanssa kovin joukkue, mitä olemme kohdanneet tällä kaudella. Emme pystyneet vastaamaan heidän fyysisyyteen ja meidän keskittyminen otteluun ei ollut ihan parasta mahdollista. Teimme kentän molemmissa päissä pieniä virheitä ja noin hyvä joukkue ei anna niitä yhtään anteeksi. Vastustajan puolustus oli myös erinomaista. Vaikka voitimme 1-1-tilanteita, vastaan tuli jatkuvasti yli parimetrinen apupuolustaja ja jouduimme ottamaan turhan vaikeita heittoja kättä vastaan. Peliämme vaikeutti myös se, että avainpelaajillemme sattui tänään hieman heikompi hyökkäysilta, Poikola pohti ottelua Pyrinnön sivuilla.

Pronssi ratkaistaan sunnuntaina Pyynikillä ja Poikola uskoo vielä mitaliin.

– Sanoin ottelun jälkeen kopissa pelaajille, että Pyynikillä on aiemminkin tehty kovia suorituksia ja ottelusarja ei missään nimessä ole ohi. Pelaajat olivat samaa mieltä ja heistä huokui itseluottamus, että kotona tulemme kovaa ja annamme kaiken kotiyleisön edessä.