Koripallomaajoukkueen ensimmäinen MM-kisoihin valmistava leiri on takana. Joukkue palaa kuitenkin yhteen jo viikonlopuksi, sillä edessä on kesän ensimmäinen maaottelu, kun Suomi kohtaa sunnuntaina Saksan.

MM-kisapaikoista käydään kovaa taistelua, ja siksi Kisakallion Susi Training Centerissä on menty lujaa. Kahdet EM-kisat pelannut Gerald Lee junior – tai tutummin Junnu – istahti treenien jälkeen SuomiKoris-sivuston haastatteluun.

Miten kuvailisit tätä leiriä?

Tämä on ollut tyypillinen ensimmäinen leiri sinä aikana, kun itse olen ollut mukana. Joka tilanteeseen mennään vähän liiankin kovaa, ja kentällä tulee mokia ja virheitä. Pää menee nopeammin kuin kroppa. Kunhan saan pään mukaan, niin alkaa näyttää hyvältä.

Sehän on hyvä, että se menee näin päin.

Onhan se. Jokainen on kuitenkin ammattilainen, joten kaikki osaavat mukauttaa pelin päänsä sisään siten, miten pitää pelata. Tässä vaiheessa on tärkeintä, että tullaan kuntoon ja mennään kovaa. Hyvältä tuntuu. Tämä taisi olla paras ensimmäisistä leiriviikoista sinä aikana, kun itse olen ollut maajoukkueessa.

Mitä pelillisiä asioita on käyty läpi?

Kyllä meillä sama pelityyli on kuin edellisinä vuosina. Sitä pyritään toteuttamaan mahdollisimman hyvin. Sähistään puolustuksessa paljon, ja koitetaan saada heille aikaan menetyksiä. Hyökkäyksessä pyrimme pelaamaan suhteellisen pitkiä hyökkäyksiä.

Näkeekö kisapaikoista kilpailun harjoituksissa?

Kyllä sen näkee. Kaikki taistelevat ja syöksyvät pallojen perään. Riistävät, puolustavat ja tämä on sitä, mitä tämän kuuluukin olla.

Millainen ensimmäisestä pelistä tulee?

Voi olla hyökkäyksessä takkuista. Puolustus on säilynyt samana, toki hyökkäyskin, mutta kaikki ymmärtävät puolustukset konseptit hyvin. Kyllä se varmaan hyvin menee.

”Murphy sopeutuu hyvin”

Suomi on pärjännyt hyvin EM-tasolla oman pelityylinsä ansiosta. Samojen teesien varaan lasketaan siis myös MM-valmistautumisessa.
Joukkueeseen on tullut uusia kasvoja tasaiseen tahtiin ja niin tapahtuu tänäkin vuonna. NBA-mies Erik Murphy ei ole vielä Susijengin mukana, mutta liittyy porukkaan tuonnempana.

Kuinka hyvin uskot, että Suomen pelityyli on vastustajilla tiedossa?

Olemme pelanneet kahdet kisat ja monet karsinnat. Olemme myös pelanneet monia kisoissa olleita joukkueita vastaan, joten varmasti eurooppalaiset tuntevat meidän tyylimme. Euroopan ulkopuolisille maille, joita vastaan emme ole pelanneet se voi tulla uutena juttuna.

Onko vahvuus, että omasta tyylistä voidaan silti pitää kiinni?

Onhan se totta kai sitä. Joukkueet scouttaavat meidän puolustusta ja tuplausta paljon. Peleissä huomaa, kun vastustajat miettivät tosi paljon. Toisia vastaan se toimii paremmin ja toisia vastaan huonommin.

Miten uudet kaverit ovat päässeet joukkueeseen sisään?

Hyvin. Antero Lehto on tullut uusimpana ja päässyt hyvin mukaan ja ottanut systeemit haltuun. Tässä on kova kilpailu kisapaikoista. Mikään ei ole varmaa.

Mitä odotuksia sinulla on Erik Murphylle?

Olen kuullut, että hän on ihan mukavan tuntuinen tyyppi. Hänellä taitaa olla samanlainen luonne kuin muillakin tässä jengissä, eikä hänellä ole mitään asenneongelmia. Uskon, että hän sisäistää pelityylimme hyvin. Hän pelaa nelospaikkaa, eli on enemmän kaarella. Hän heittää hyvin kauempaa. Hän sopeutuu varmasti hyvin tähän joukkueeseen.

”Romaniassa pelataan piilosikaa”

Lee on ulkomaiden kenttien suhteen jo varsin kokenut. Uralta löytyy pelejä niin Italiasta, Montenegrosta kuin Romaniastakin. Lee myös jatkaa uraansa Romaniassa CSU Asesoft Ploiestin riveissä.

Oliko helppo päätös jäädä Romaniaan?

Muitakin vaihtoehtoja oli, mutta iso asia oli, että pelaamme Eurocupia. Pääsemme suoraan lohkovaiheeseen. Siellä on tuttu ympäristö, jossa viihdyin viime vuonna todella hyvin. Viihdyin siellä paremmin kuin missään, missä olen ulkomailla ollut.

Millaista peliä siellä pelataan?

Ehkä vähän piilosikaa. Onhan siellä taitavia pelaajia, mutta paljon esimerkiksi vedetään paidasta ja tehdään tuollaisia pieniä kikkoja. Siinä oppii sitä vähän itsekin.

Oliko itselläsi tarvetta tällaiseen?

En tiedä, olenko itse ottanut niitä temppuja käyttöön tai että onko ollut tarvettakaan. On huomannut, että jotain olen sen suhteen parantanut, että saisi joissain tilanteissa etulyöntiaseman.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen