Suomen Koripalloliitto on päättänyt hakea ensi kesän EM-kisojen alkulohkon järjestämistä Suomessa. Koripalloliiton puheenjohtaja Antti Zittingin mukaan Suomi on täysillä hakuprosessissa mukana.

Alun perin Suomi oli hakemassa kisojen järjestämistä yhdessä Baltian maiden kanssa, mutta FIBA:n avattua hakuprosessia kattavaksi kaikkiin kisojen vaiheisiin, päätti Koripalloliitto hakea alkulohkon järjestämistä.

– Ajatus lähti sitä kautta, että FIBA antoi mahdollisuuden kaikille maille hakea joko alkulohkon otteluita, jatko- tai mitalipelejä. Meillä oli ajatus, että neljän maan turnaus olisi mahdollinen, mutta sitten kun haku aukaistiin kaikille, niin päätimme lähteä hakemaan alkulohkoa, Zitting valottaa SuomiKoris.comin haastattelussa.

Yhteensä kisoja on hakenut järjestäväkseen ennätykselliset kahdeksan maata.

– Tässä vaiheessa keskitymme pelkästään alkulohkon hakemiseen ja se on meillä tavoitteena. Näimme, että koko turnauksen järjestäminen näin lyhyellä aikataululla olisi vaikeaa. Varmasti se, että voi hakea eri osia turnauksesta kertoo myös näin monesta hakijamaasta. Kuukauden päästä selvinnee mitkä maat ovat hakeneet koko turnausta järjestettäväkseen ja mitkä vain tiettyjä osia, paljastaa Zitting.

EM-kisojen haku on Zittingin mukaan iso prosessi jonka eteen on paiskittu runsaasti töitä viime aikoina.

– Tämä on tosi iso ponnistus. Itse hakuprosessi on oma juttunsa ja siihen on valjastettu lukuisia tahoja mukaan. Se ei ole pelkästään pari paperia mitä pitää täyttää, vaan 30-40 sivua tavaraa. Siinä täytyy ottaa huomioon muun muassa yhteistyökumppanit, järjestävä kaupunki, valtiovalta ja turvallisuus. Kun päätimme lähteä tähän hakuprosessiin, niin toimistolla on kesäkuumalla oltu kyllä helteessä ja tehty hartiavoimin työtä.

Mahdollisuus EM-kisojen hakemiseen tuli, kun kisat otettiin Ukrainalta pois maan sisäisen tilanteen vuoksi.

– Eihän tätä mahdollisuutta ollut tiedossa ennen kuin kisat otettiin Ukrainalta pois aiemmin kesällä. Normaalisti seuraavien kisojen järjestäjä hakee edellisistä kisoista oppia ja se on se normaali aikasykli. Tartuimme kuitenkin nyt tähän hetkeen ja mahdollisuuteen. Hallitus päätti yksimielisesti, että selviämme tästä, Zitting päättää.

EM-kisojen isännästä päätetään syyskuussa.

Salttu Forsström