Terävästi puolustanut ja kokoylivoimaansa hyödyntänyt Australia sai lisäpontta kolmanteen Suomi-kohtaamiseensa parin viikon sisään, kun Susijengi onnistui upottamaan ensimmäisestä 18 kolmen pisteen heittoyrityksestään vain yhden. Susijengin korintekotuska jatkui ottelun loppuun ja Australia nautiskeli Strasbourgissa nimiinsä 80–57 (40–24)-revanssivoiton.

Susijengi myönsi pelin jälkeen auliisti Australian paremmuuden.

– Olimme väsyneitä ja hitaita. Näytti ja tuntui siltä, kuin olisimme olleet raskaalla jalalla liikkeellä. Tiedämme, että olemme välillä kaukoheittojen varassa ja ensimmäisellä puoliskolla vain yksi kolmonen meni koriin. Toinen puolisko oli parempaa peliä, mutta siinä vaiheessa peli oli jo menetetty, harmitteli Susijengin ainoana kaksinumeroisiin yltänyt Petteri Koponen Koripalloliiton tiedotteessa.

– Aloitimme ihan hyvin, mutta kun heitot alkoivat kolista rautoihin, huono hyökkäyspelaaminen alkoi viedä energiaa puolustuspäästä. Silloin pitäisi löytää muita tapoja voittaa, mutta tänään sellaisia ei löytynyt, harmitteli puolestaan Erik Murphy (6/5).

Myöskään päävalmentaja Henrik Dettmann ei turhaan silitellyt omiensa päitä.

– Pelin tavoite oli hieman toisenlainen kuin lopputulos. Tällaisella efortilla ei voi voittaa Australian tasoista joukkuetta. Tyydyimme alussa liikaa hyppyheittoihin, ja siinä vaiheessa kun kymmenestä heitosta yksikään ei ollut mennyt sisään, kentälläkin taidettiin alkaa ajatella jo seuraavaa peliä.

Susijengi ja Ranska kohtaavat Strasbourgissa lauantaina 23. elokuuta klo 21:30 Suomen aikaa.

– Huomiseksi on pakko parantaa. MM-kenraaliin pitää löytää energiat takaisin. Uskon, että sudet tulevat erilaisella ilmeellä, Koponen uhkui.