Susijengi saa kovimman mahdollisen haasteen historiansa ensimmäisessä MM-ottelussaan, kun vastaan asettuu maailman kovin koripallomaa USA.

USA on ollut vakuuttava harjoitusotteluissaan voitettuaan kaikki ottelunsa suurinumeroisesti, vaikka suurimmat tähdet jättäytyivät kisoista kokonaan pois.

– USA on pelannut hyvin, vaikka ei ole ihan se rosteri jota odotettiin, myöntää Lee.

Joukkueesta jäivät pois muun muassa LeBron James, Kevin Durant, Blake Griffin ja Kevin Love.

– Ehkä se on pieni pettymys ja olisi ollut siisti päästä pelaamaan heitä vastaan. Ei se kuitenkaan iso pettymys ole. Se on iso koripallomaa ja siellä on satojatuhansia korispelaajia. Sieltä tulee kova jengi vastaan, Lee muistuttaa SuomiKoris-sivustolle.

Susijengi harjoitteli ensimmäisen kerran Bilbaossa torstaina ja valmistautuu tuleviin kamppailuihin.

– Tässä katsotaan vähän ensimmäisiä vastustajia ja sitten on vapaapäivä, jolloin pystymme katsomaan tulevia vastustajia. Yritetään löytää vähän heidän heikkouksiaan, jos niitä löytyisi.

USA on kisojen ylivoimainen ennakkosuosikki eikä Suomelle ole juuri annettu ennakkoon mahdollisuuksia edes kiusata jättiläisiä. Lee kuitenkin uskoo, että Susijengi pystyy pistämään supertähdet ahtaalle.

– Luulen, että he tulevat ylimielisinä. Eivät he tiedä keitä me olemme eivätkä he ole varmaan koskaan kuulleet kestään muusta kuin Erikistä (Murphy), joka pelaa NBA:ssa. Toisaalta siellä on ”coach K” (Mike Krzyzewski) valmentamassa, joka osaa hallita joukkuetta ja pistää joukkueen maan tasalle. Uskon, että he lähtevät heti alusta asti tulemaan kovaa ja meidän täytyy vain yrittää pelata meidän peliämme ja heittää kolmoset sisään, niin uskon että olemme ihan hyvin pelissä mukana, Lee ennakoi.

Suomi ja USA kohtaavat lauantaina ja ottelu alkaa kello 22.30.

Salttu Forsström