Honka aloitti pre-seasonin ottelut sunnuntaina upeassa Susi Training Centerissä Salon Vilpasta vastaan. Kotijoukkue Vilpas hallitsi ottelua hienokseltaan kolmen jakson verran, mutta viimeisellä jaksolla Honka puristi ohi ja nappasi 86-80 voiton.

Hongan tehokkaimmat olivat uudet amerikkalaiset Ike Udanoh (25/13) ja Emmanuel ”Manny” Ubilla (20/7 syöttöä). Nuorista pelaajista etenkin Okko Järvi osoitti taitonsa.

Joukkueen päävalmentaja Tuomas Iisalo oli tyytyväinen ensimmäiseen otteluun.

– Joukkueen yleisilme oli innokas ja yritteliäs. Ison ryhmän harjoittelu poiki heti positiivista tulosta, kun A-juniorit Lasse ja Juho Gummerus sekä Jesse Haapanen hyppäsivät peliin ja olivat toimiva osa kokonaisuutta.

– Ensimmäisen yhteisharjoitusviikon pääteemat ovat olleet päätöksenteko, joukkuepuolustus ja siirtymäpelaaminen. Olin tyytyväinen siihen, että nämä elementit näkyivät positiivisessa mielessä pelaamisessamme. Puolustuksessa onnistuimme mielestäni parhaiten. Kaiken kaikkiaan pelistä jäi positiivinen maku ja se antoi myös valmennustiimille osviittaa siitä, mihin suuntaan harjoittelua tulee kohdistaa.

Hongan riveistä puuttui peräti kuusi pelaajaa erilaisten loukkaantumisten ja sairasteluiden vuoksi, kun Anton Odabasi, Villematti Kopio, Tero Laitinen, Ville Puotila, Valtter Kortelainen ja Miikka Mikkonen huilasivat sunnuntaina. Heistä ainakin osa nähtäneen kokoonpanossa ensi lauantaina, kun Hongan pre-season jatkuu vierasottelulla Bisonsia vastaan.