Karhun valmistautuminen Korisliigaan jatkui ottelulla Lapuan Korikobria vastaan. Loppunumerot kirjattiin laajalla rotaatiolla ja tasaisilla peliminuuteille uurastaneelle Karhulle 91–83 (44–31).

Ottelun alku oli molemmilta hermostunutta pelailua. Palloa ei saatu koriin hyvistäkään heittopaikoista huolimatta. Lukemista 9-9 Karhu otti tiiviillä puolustuspelillä ottelun haltuun, ja johti 10 minuutin kohdalla 18–14. Toisella neljänneksellä Karhu sai pistehanat paremmin auki ja Antti Kanervon ja Greg Manganon 13 pisteen saldoilla johti puoliajalla 44–31.

Karhu vaihtoi toisen puoliajan aluksi puolustusmuodon paikkaan, jonka jälkeen Kobrat kuroivat eron kiinni. Kobrien kiriä johtivat Juho Nenonen (16/3), Paul Carter (26/10) ja Stephen Lumpkins (18/10). Karhu kuitenkin kokosi rivinsä ja johti 30 minuutin kohdalla 62–55. Viimeisellä kympillä Jermont Horton löysi oivan vireen ja kiskoi heitot tarkasti sukkaan. Pelin loppu ei voimasuhteita muuttanut, vaan loppunumerot kirjattiin karhulaumalle 91–83.

– Peli oli parempi kuin perjantainen. Saimme lisää asioita onnistumaan hyökkäyspäässä ja onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Nyt oli Nikon (Mattila) vuoro kantaa päävastuu pelinrakentamisesta ja hän onnistui siinä erittäin hyvin. Puoliajan jälkeen kokeilimme paikkaa, mutta päästimme kotijoukkueen siinä mukaan peliin. Levypallopelaaminen oli liian passiivista ja siihen pitää kiinnittää huomiota. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen monipuolisuuteen, ensimmäisen puoliajan puolustamiseen sekä peli-ilmeeseen, Karhun valmentaja Sami Toiviainen kertasi pelin tapahtumia Karhun sivuilla.