Namika Lahden ohjelmassa on kaksi harjoitusottelua Tallinnassa viikonloppuna. Perjantaina pelattu ensimmäinen ottelu TTÜ Tartoa vastaan päättyi niukkaan tappioon. Namikan päävalmentaja Ilkka Palviainen oli kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen peliesitykseen.

Namika joutui taipumaan ottelun loppuhetkillä, kun se ei löytänyt lääkkeitä Tarton paikkapuolustukseen.

– Emme oikein löytäneet mitään keinoja sen murtamiseksi. Ei tappiota kannata kuitenkaan liikaa murehtia. Pelissä oli jälleen paljon hyviä juttuja. Oma puolustuspelaaminen oli ajoittain jopa erinomaista, Palviainen kehui Etelä-Suomen Sanomien sivujen mukaan.

Namikan riveissä esiintyi ensimmäistä kertaa myös tuorein vahvistus Ryan Wright. Hän teki heti vaikutuksen Palviaiseen.

– Oli kyllä todella lupaava esitys. Kiva oli nähdä myös se, että isojen miesten yhteispeli näytti klikkaavan heti, Palviainen viittasi Wrightiin ja Vesa Mäkäläiseen.

– Siihen nähden, että meillä oli alla matkustuspäivä sekä uusi pelaaja, niin ottelu sujui hyvin. Vastustaja oli tähän mennessä ylivoimaisesti kovin, joita olemme harjoituspeleissä kohdanneet. Saimme hyvää oppia. Lauantaina kohtaamme uudestaan, Palviainen totesi.