Karhu avasi Korisliigakauden 2014–2015 voitolla, kun se teki onnistuneen vierailun Seagullsien kotipesään. Täysi Kisahalli näki karhulauman nousevan toisella jaksolla voittoon lukemin 72–67 (25–33).

Helpolla Karhun voitto ei tullut, mutta se onnistui nousemaan toisella puoliajalla tappioasemasta voittoon. Ensimmäisellä puoliajalla joukkueen peli vielä tökki hieman.

– Nihkeää oli meidän hyökkäys, etenkin ensimmäisellä puoliskolla. Lisäksi muutama nukahdus pakkipäässä ja Gullsit tauolle kahdeksan pisteen johdossa. Meillä hyökkäyksessä onnistuivat ainoastaan Greg (Mangano) ja Niko (Mattila) jollain lailla, Karhun päävalmentaja Sami Toiviainen kertaa ottelua seuran sivuilla.

Toisen puoliajan alku ei luvannut juuri enempää, kun Seagulls kasvatti eron jo 12 pisteeseen. Muutos puolustuspelissä toi tehoja myös hyökkäyspäähän ja se riitti johdattamaan Karhun voittoon.

– Toinen puolisko alkoi juuri niin kuin ei pitänyt. Kotijoukkue sai kaksi helpohkoa lay uppia ja johto 12 pisteeseen. Otimme sen jälkeen paikkapuolustuksen käyttöön ja sillä saimme Gullsien aktiivisuuden kuriin. Heidän hyökkäys pysähtyi ja samalla pakkipää muuttui passiivisemmaksi.

– Oma hyökkäys oli huomattavasti järkevämpää ja alettiin osua vihdoin myös kolmen pisteen viivan takaa. (Jermont) Horton ja (Devonne) Giles nostivat tasoaan sekä Greg jatkoi siitä mihin ensimmäisellä puoliskolla jäi. Nyt on ensimmäinen vaikea peli takana ja katseet suunnattu jo Pyrintö-matsiin, Toiviainen päätti kertauksen.