Tampereen Pyrintö palasi takaisin voittokantaan kaatamalla vakuuttavasti Salon Vilppaan Pyynikillä lukemin 77-53 (35-19).

Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola korosti aiemmin puolustuspeliä ja toivoi siihen parannusta. Lauantaina hänen huutoonsa vastattiin.

– Jos vastustaja jää kotona 53 pisteeseen, voittaa pelin jo vaikka hyökkäisi miten tahansa. Tänään teemana oli palata perusasioihin ja joukkuetekemiseen. Tiesimme, että vastustaja on meitä viikon jäljessä, kun meillä on kymmenes pelaaja ollut keskiviikosta lähtien ja heillä vasta tulossa. En muista, milloin olisimme viimeksi peliin valmistautuessa kerranneet vain yksinkertaisia perusasioita. Olen sen verran viisastunut aiemmista vuosista, että tiedän, ettei kattoa voi alkaa rakentaa, jos ei ole perusta kunnossa. Jos konseptia ei osata, on turha opettaa uusia asioita, Poikola mietti Pyrinnön sivuilla

– Vilpas heitti jonkin verran vapaista paikoista ohi, mutta saimme aika monta stoppia ihan puhtaasti hyvällä puolustuksella. Meidän pitäisi saada enemmän syöttöketjuja, kahdesta kolmeen nopeaa syöttöä. Nyt tasapainoilemme sen välillä, että tämä joukkue pystyisi jakamaan palloa ja toisaalta Antero Lehdon pelitavan välillä, koska hän on taitavin pelaaja pallon kanssa. Tänään kun pallo jäi liikaa paikalleen, vastustaja sai heti stoppeja. Tällä hetkellä askartelemme tämän kanssa ja katsomme, milloin voimme tuoda uusia juttuja mukaan. Kaksi tappiota ruokkivat aika paljon pelaajia. Kukaan ei meillä pelaa vain omien tilastojen eteen. Kuitenkin vaaditaan kärsivällisyyttä, että hyväksytään toisten tekemät virheet tässä vaiheessa kautta. Nyt jäämme liikaa selittelemään niitä, kun seuraava tilanne on jo käynnissä, Poikola pohti.