Tampereen Pyrintö matkusti Baltian liigan avauskierroksella Viroon KK Pärnun vieraaksi. Pyrintö näytti juoksevan helppoon voittoon, mutta kotijoukkue oli asiasta eri mieltä vieden ratkaisun viimeiselle minuutille. Pyrintö kuitenkin piti pintansa ja otti arvokkaan 74-70 (42-27)-vierasvoiton.

Pyrintö hallitsi ottelun ensimmäistä jaksoa pitäen jopa 14 pisteen johtoasemaa. Pyrintö vei ensimmäisen kympin lopulta 24-12 ja kun toinen jakso meni vieraille 18-15, oltiin puoliajalla Pyrinnön 15 pisteen johtolukemissa.

Puoliajan jälkeen kotijoukkue alkoi pistää heittoja sisään hieman vaikeammistakin paikoista nousten nopeasti yhdeksän pisteen päähän. Pyrinnön heittojen kolistessa raudoista ulos Pärnu käytti toisessa päässä mahdollisuutensa ja rokotti kerta toisensa jälkeen Pyrinnön puolustusvirheistä. Pärnu vei loppujakson hyvän heittopelin turvin 18-7 ja kiilasi jakson päätteeksi 57-55 eteen.

Viimeinen kymmenminuuttinen eteni pitkään isäntien parin pisteen johdossa, kunnes kolme minuuttia ennen loppua Damon Williams tasoitti ottelun tilanteeseen 67-67. Seuraavan kerran pisteitä laitettiin tulostaululle minuutin päästä, kun Pyrintö nousi vapariviivalta pisteen eteen (68-67). Ottelun ratkaisu nähtiin pelin viimeisellä minuutilla. Kun kellossa oli peliaikaa vain 40 sekuntia, Pyrintö-kippari Antero Lehto siirsi vieraat kaaren takaa 71-67 johtoon. Pärnu nousi vielä Sandis Silavsin korilla kahden pisteen päähän, mutta Topias Palmi laittoi ottelun pakettiin vapariviivalta sinetöiden Pyrinnön 74-70 vierasvoiton.

Pyrinnön ykkönen oli 15 pistettä heittänyt ja 10 levypalloa kahminut Williams. Kevin Parrom ja Asenso Ampim ylsivät 13 pisteeseen ja Antero Lehto niputti 11 pinnaa.