Ilman Teemu Rannikkoa pelannut Joensuun Kataja koki toisen peräkkäisen tappionsa, kun se taipui vieraskentällä Tapiolan Hongalle. Joensuulaisten päävalmentaja Pekka Salminen kaipasi joukkueeltaan paljon parempaa.

Salminen harmitteli joukkueensa esitystä ja kaipasi erityisesti isolta osastoltaan parempaa.

– Yksi vastaan yksi -puolustus oli huonoa ja vaihdoimme välillä paikkaan. Se toimi muuten hyvin, mutta lopussa teimme väsyneinä vääriä valintoja: sellaiset pelaajat pääsivät heittämään, joiden ei olisi pitänyt, Salminen manasi Katajan sivuilla.

– Olen pettynyt isoihin pelaajiimme. Emme mahtaneet tänään (Ike) Udanohille mitään. Hyökkäyksestä oli sovittu, että häntä vastaan mennään kovaa, mutta tätä ei sitten tapahtunut.

Rannikko puuttui Katajan kokoonpanosta loukkaantumisen myötä, mutta samalla muut saivat enemmän vastuuta.

– Teemun puuttuminen näkyi etenkin siinä että emme saaneet settejämme kunnolla käyntiin.

– Positiivisella puolella nähtiin, että sekä Marcel Moore että Marius van Andringa pystyvät todellakin pelaamaan tätä sarjaa.