Honka kaatoi pääkaupunkiseudun paikalliskamppailussa lauantaina Seagullsin. Samalla espoolaiset kasvattivat voittoputken neljän ottelun mittaiseksi ja nousi tasaisessa sarjassa viidenneksi.

Hongan päävalmentaja Tuomas Iisalo oli lopputulokseen luonnollisesti tyytyväinen, vaikka peli ei ollutkaan parasta Honkaa tällä kaudella.

– Ensimmäisellä puoliajalla saimme Gullseilta pois ne asiat, joissa he ovat hyviä. Kolmas jakso oli vaikea, mutta lopussa meidän vahva luottamus näkyi. Olemme positiivisessa kierteessä ja pelaajat luottavat toisiinsa, Okko Järven kolmonen ottelun lopussa oli tästä hyvä esimerkki. Joni Herrala ansaitsee tänään erityismaininnan. Hänen esimerkkinsä ja intensiteetti Geigerin puolustamisessa käänsi lopulta ottelun, Iisalo kertoi Hongan sivuilla.