Kobrien pitkän kotipeliputken jälkeen päästään taas tien päälle, kun kobrabussin nokka käännetään kohti Joensuuta. Vastaan asettuu Korisliigan kestomenestyjä Kataja.

Kobrat pelasi edellisen ottelun kotona Tapiolan Honkaa vastaan ja piti pisteet Lapualla numeroin 88-84. Kobrien amerikkalaisista huilivuorossa oli Bisons-pelissä debyyttinsä tehnyt Trae Golden. Kobrat on saanut harjoitella jälleen lähes viikon ja lähteekin otteluun hyvin latautuneena. Amerikkalaisten osalta voisi olettaa, että taas on Goldenin aika näyttää osaamistaan, mutta valmennusjohto ei ole vielä tehnyt päätöstä pelaavasta kokoonpanosta ja todennäköisesti päätös tehdään kuten ennenkin vasta vähän ennen ottelun alkua.

– Joukkueessa on hyvä henki ja olemme saaneet alle hyvät harjoitukset. Kataja on ollut pitkään yksi Korisliigan parhaista joukkueista ja vaikka Katajan kokoonpano muuttuikin viime kauden jälkeen kovasti, heillä on edelleen laadukas rosteri ja hyviä nuoria nousevia pelaajia. Vieraspelit ovat aina vaikeita ja 400 km kobrabussissa, vaikkakin sen erittäin miellyttävissä olosuhteissa, tuo oman haasteensa pelaamiseen. Meillä on ollut tällä kaudella vasta kaksi vierasmatsia, joista saldona on voitto ja tappio. Lähdemme hyvällä mielellä vierasmatsiin ja vaikka Kataja kotonaan onkin selkeä suosikki, on meillä kaiken onnistuessa mahdollisuus ryöstää pisteet Pohjanmaalle, kertoo päävalmentaja Nenad Stefanovic seuran sivuilla.