Korisliigassa nähtiin sunnuntaina kaksi kovin erilaista ottelua, kun Kouvot oli selvästi niskan päällä Lahdessa ja Espoossa ratkaisu nähtiin vasta päätössekunneilla.

Lahdessa kotijoukkue aloitti vahvasti ja johti ottelua vielä toisen neljänneksen alussa, mutta kolmannella neljänneksellä Kouvot karkasi eikä Namikasta ollut enää haastajaksi. Lopulta Kouvojen voittolukemat kirjattiin 91-62.

Kouvoilta Alexander Madsen jatkoi hyviä otteitaan 18 pisteellä ja samaan ylsi Jason Conley. Tuomas Hirvonen heitti 13 pinnaa ja sekä Jonathan Jones että Ville Kaunisto 12. Namikan Ryan Wright kasasi 13, Vesa Mäkäläinen 12 ja David Gonzalves heitti 11 pistettä.

Espoossa nähtiin huippukamppailu, jonka lopulta vei nimiinsä KTP 87-85. Ottelu ratkesi vasta päätössekunneilla. Honka oli pisteen johdossa, kun kellossa oli 26 sekuntia. Brandon Jefferson otti kovan kolmosen, kun viisi sekuntia oli jäljellä ja heitto upposi sisään. Honka pääsi vielä yrittämään ratkaisua ja Ronnie Clark pääsikin hyvältä paikalta heittämään summerin soidessa, mutta heitto ei tällä kertaa mennyt sisään. Näin KTP piti paikkansa sarjakärjessä.

Kotkalaisten tehokkaimmat olivat 20 pistettä heittäneet LaMonte Ulmer ja Kenneth Simms. Simms haali samalla 10 levypalloa kouriinsa. Joonas Lehtoranta heitti 16 pistettä ja Jefferson 11. Espoolaisten ykkönen oli 21 pistettä nostellut Ike Udanoh ja hän nappasi samalla 11 levaria. Tupla-tuplaan ylsi myös 17/10 tilastoinut Clark. Emmanuel Ubilla ja Villematti Kopio keräsivät 14 pinnaa.