Tampereen Pyrintö oli kiinni sarjapisteissä Helsingin vierailullaan, mutta loppuhetkien pallonmenetykset antoivat Seagullsille paikan iskeä. Kotijoukkue käyttikin tilaisuutensa hyväkseen ja otti sarjapisteet lukemin 76-73 (29-39).

Pyrintö hallitsi ottelua ensimmäiset 20 minuuttia, mutta ei saanut kuitenkaan karistettua isäntiä kokonaan kannoiltaan. Puoliajalle siirryttäessä ero oli Pyrinnölle 29-39. Seagulls pelasi erinomaisen kolmannen jakson vieden sen 21-14 ja kirien tilanteeksi 50-53. Pyrinnön ilmeen muuttuessa tuskaiseksi käytti kotijoukkue hurmostilan hyväkseen ja nousi tasoihin (64-64) kolme minuuttia ennen päätössummeria. Pyrintö kuitenki repäisi välittömästi itsensä viiden pisteen johtoon, jonka Seagulls nopeasti kuittasi tasoittaen ottelun lukemiin 71-71. Viimeisellä minuutilla Pyrinnön kaksi pallonmenetystä avasivat kotijoukkueelle tilaisuuden ja Seagulls kiitti siirtyen vapariviivalta johtoon ja lopulta 76-73 voittoon.

– Aloitimme ottelun hyvin. Tulimme hyvällä asenteella ja hyvällä intensiteetillä, mutta kun saimme pienen johdon, niin meidän keskittyminen petti. Aloimme tehdä jatkuvasti pieniä virheitä puolustuksessa ja vastustaja rokotti välittömästi. Kun emme saaneet puolustusta toimimaan, emme myöskään saaneet stoppeja ja sitä kautta nopeita hyökkäyksiä toiseen päähän. Gulls pelasi tänään järkevästi sumputtamalla korinalustan ja sai hyvän hengen päälle. Meiltä ei tänään löytynyt yksittäisiä pelaajia, jotka olisivat pystyneet kantamaan meitä. Loppuhetkien kaksi pallonmenetystä kertoo paljon huonosta keskittymisestä, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola harmitteli seuran sivuilla.