Liiganousija Helsinki Seagulls on viettänyt lähes koko syyskauden Korisliigan jumbosijalla, mutta joulun lähestyessä lokit ovat päässeet odotettuun liitoon. Viimeisestä neljästä ottelustaan kolme voittaneen Seagullsin kotimaisen pistetykin Carl Lindbomin, 23, mukaan helsinkiläiset ovat joulukuun aikana oppineet pelaamaan joukkueena.

Seagulls tuuletteli viime keväänä Divari A:n mestaruutta nujerrettuaan finaalisarjassa BC Nokian.

Mestaruusjuhlien jälkeen Seagullsissa kävi melkoinen puhuri, kun joukkueen kokoonpanoa alettiin räätälöidä liigakuntoon. Divarin mestarin rotaatiopelaajista muutama, Jarkko Kyllönen ja Jouko Järvinen etunenässä, jäivät jengiin, mutta koko muu pelaava kokoonpano meni uusiksi.

Sopeutumisvaikeuksiin meni aikansa: Seagulls voitti kauden yhdeksästä ensimmäistä ottelustaan kaksi.

– Alkukausi oli vaikea. Meillä oli varsinkin puolustuspäässä isoja vaikeuksia pelata joukkueena. Kaikilta jätkiltä kesti oma aikansa ottaa selville oma roolinsa, muotoilee ”Gullsille” 11,2 pistettä ottelua kohden heittänyt 206-senttinen Lindbom Koripalloliiton haastattelussa.

Viimeisissä otteluissaan Seagulls on kaatanut Lapuan Korikobrat kahdesti sekä hakenut vakuuttavan voiton kotikentällään Tampereen Pyrinnöstä. Voittojensa myötä Seagulls on hyvästellyt pitkään isännöimänsä jumbosijan. Jos joukkue onnistuu keskiviikkona voittamaan Salon Vilppaan, helsinkiläiset nousevat ensimmäistä kertaa tällä kaudella pudotuspeliviivan yläpuolelle.

– Olemme oppineet pelaamaan joukkueena. Oma aikansa siinä meni, mutta nyt näyttää hyvältä. Ensimmäinen vierasvoitto tuli Lapualta, ja Pyrintö-voitto kasvatti joukkuehenkeä ihan selkeästi. Pudotuspeliviivan yläpuolelle pääseminen on nyt ihan omissa käsissä, Lindbom veistelee.