Katajan päävalmentaja Pekka Salminen on kutsunut 195-senttisen Samu Ruskion ”ylös” paitsi kokemaan liigavauhtia, ennen kaikkea oppimaan ja toimimaan esimerkkinä muillekin junioreille.

18-vuotias seuran oma kasvatti on pelannut tällä kaudella sekä miesten kakkosdivisioonaa että A-poikien valtakunnallista ykkösdivisioonaa. Junnupeleissä korisukka on heilunut 14,3 pisteen keskiarvolla (10 joukkueen sarjan 12. paras noteeraus tällä hetkellä) ja kun 28 vapaaheitostaan on joulutaukoon mennessä osunut 26 (92 %), majailee takamies-laituri tämän tilaston ykköspaikalla.

Salminen on iloinen Ruskion ansaitsemasta mahdollisuudesta.

– Samulla on kaikki fyysiset edellytykset tulla mukaan: koko, nopeus, heittotaito. Kehittymässä on todella hyvä pelaaja, Salminen sanoo Katajan verkkosivuilla.

– Erityisen tärkeää tässä kohtaa on että saisimme rakennettua seuran sisälle selkeän ”putken”. Fiiliksen pitää olla että tehdään tätä hommaa kaikki yhdessä, edustus ja junnupuoli, ja että etenkin pojat kokevat että todella on olemassa mahdollisuuksia edetä ylöspäin, päävalmentaja näkee.

Samu Ruskio on kolmas Kataja Basket -kasvatti tämän kauden Korisliiga-joukkueessa. Muut ovat 23-vuotias Riku Heinonen ja 22-vuotias Jussi Salmela.

Kataja Basket pelaa seuraavan kerran ensi sunnuntaina 28. joulukuuta, jolloin LähiTapiola Areenalle saapuu Namika Lahti.