Tampereen Pyrintö kärsi jo viidennen perättäisen tappionsa, kun Helsinki Seagulls kaatoi tamperelaiset toistamiseen tällä kaudella. Pyrinnön kauden kolmas kotitappio kirjattiin Melsahn Basaben huippupelin johdolla helsinkiläisille 69-78.

Kotijoukkueesta Antero Lehto upotti kovat 27 pistettä, mutta oli kotijoukkueen ainoa kaksinumeroisiin pistelukemiin yltänyt pelaaja.

– Pitkällä kaudella jokaiselle joukkueelle tulee tällaisia hetkiä. Meillä on ollut korinteko vaikeaa jo vähän pidemmän aikaa. Silloin puolustukseenkaan ei riitä energiaa. Seagulls puolusti tänään hyvin, mutta paljon tuhlasimme helppoja vapaitakin paikkoja. Tilastot kertovat tästä ottelusta paljon.

– Heitimme tolkuttoman paljon ohi verrattuna Gullsien heittotarkkuuteen. Vastustaja sai momentumin neljännellä jaksolla, emmekä enää päässeet mukaan. Tosin tapojemme vastaisesti pelasimme tänään kolmannen jakson hyvin. Emme saa ottelun sisällä tarpeeksi runeja ja kun saamme, ne jäävät hyvin lyhyiksi. Siinä olemme viime kauteen verrattuna heikompia. Katsotaan, miten peli lähtee sujumaan, Lehto pohdiskeli Pyrinnön sivujen mukaan.

Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola harmitteli tappiota.

– Ensinnäkin onnittelut Gullsille. He pelasivat, kuten olettaa saattoi, eli aktiivisesti molemmissa päissä kenttää. Saimme tänään kohtalaisen hyviä heittoja. Otimme tänään ensimmäisen kohtalaisen heiton, mutta meillä ei ollut malttia juosta vielä vähän pitempään ja odottaa vähän parempaa paikkaa. Alex (Vaenerberg) pelasi erinomaisen hienosti ja Ville (Pekkola) pelasi hyvin. Heitä olisi voinut peluuttaa enemmänkin, mutta sitä on turha miettiä jälkikäteen. Tämä ei ole pleikkaripeli, jonka voisi ottaa uusiksi eri miehityksillä.