Korisliigassa on viikonloppuna täysi tohina, kun viikonlopun aikana ohjelmassa on yhteensä viisi ottelua. Kierros käynnistyy perjantaina kahdella ottelulla, lauantaina ohjelmassa on niin ikään kaksi ottelua ja sunnuntaina pelataan yksi ottelu.

Perjantaina pelataan ennalta äärimmäisen mielenkiintoinen ottelu, kun Kouvot isännöi vahvassa vireessä olevaa Bisonsia. Joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla, joten Mansikka-aholla on odotettavissa hurja taistelu. Perjantain toisessa kamppailussa sarjakärki KTP saa kotikentälleen Vilppaan.

Lauantain ja sunnuntain aikana kolme ottelua

Viime ottelussaan Vilppaan murskannut Namika Lahti saa kotikentälleen vastaansa Bisonsin viime ottelussaan tiukoille pistänyt Kobrat. Hallitseva mestari Pyrintö yrittää sen sijaan katkaista viiden ottelun tappioputkeaan matkustamalla Espooseen Hongan vieraaksi. Mestareiden kausi on ollut tähän mennessä pettymys. Pyrintö on tällä hetkellä sarjassa seitsemäntenä eikä tuloksia ole tullut. Päävalmentaja Pieti Poikolan mukaan tappiot eivät ole pelkästään tulleet pelillisesti, vaan etenkin henkisellä puolella on myös parannettavaa. Kun tappiot ovat seuranneet toisiaan, niin samalla se on kasvattanut henkistä taakkaa, joka taas näkyy pelikentällä.

– Teemme varmaan jälleen pieniä viilauksia omaan konseptiimme ja meidän pitää palauttaa meidän tekemisen taso ja itseluottamus sekä luotto meidän konseptiin. Olemme parempia viimeistelemään kuin mitä edelliset ottelut ovat näyttäneet.

– Näinhän se menee, että asiat kertautuvat. Jotkut ottavat liian isoja paineita ja liian isoa taakka harteilleen. Mitä helpompana pidetään peliä, niin sitä parempaa tekeminen usein on. Kun tulee paineita, niin yritetään tehdä vaikeamman kautta ja se kertautuu eikä siten peli ainakaan parane. Siinä on yhteneväisiä syitä, miksei edelliskaudella menestynyt seura välttämättä enää pärjää yhtä hyvin seuraavalla. Monesti siitä menestyksestä saattaa tulla taakka siinä mielessä, että odotusarvot ovat kaikilla niin korkeat, että sitten kun ei kuljekaan, niin aletaan puristaa palloa, Poikola pohtii vaikean kauden syitä SuomiKoris-sivustolle.

Poikolan mukaan positiivisiakin asioita on ollut.

– Meidän joukkue ei ole kuitenkaan hirveästi muuttunut viime kaudesta ja väitän, että ne pelaajat jotka ovat olleet mukana koko kauden, ovat kehittyneet ja ovat parempia pelaajia kuin viime kaudella.

Korisliigan tiivis viikonloppu saadaan pakettiin sunnuntaina, kun Seagulls kohtaa Karhun.

Salttu Forsström