KTP-Basketin koitokset jatkuvat perjantaina, kun Salon ylpeys Vilpas saapuu Karhuvuoreen. Vilpas on kokenut kovia, sillä joukkueen parhaan pistemiehen Juan Pattillon kauden ilmoitettiin olevan ohi. Kotkaan Vilpas saapuu kahden amerikkalaisen turvin.

KTP johtaa edelleen sarjaa ja Vilpas löytyy sarjataulukosta heti pudotuspeliviivan perästä. Kauden molemmat keskinäiset kohtaamiset ovat päättyneet vihreävalkoisten voitonjuhliin. KTP lähteekin perjantain taistoon selvänä ennakkosuosikkina, mutta Korisliiga on jo monesti osoittanut yllätyksellisyytensä. Päävalmentaja Anton Mirolybov painottaakin asenteen tärkeyttä.

– Me ei missään nimessä lähdetä otteluun takki auki, Mirolybov tiivistää KTP:n sivuilla.

Vilpas koki viikonloppuna kovan kolahduksen, kun sentteri Juan Pattillon viikko sitten Pyrintö-ottelussa saama polvivamma osoittautui kauden päättäväksi. Liigan pistekolmonen Pattillo (20,0/8,9) ehti kohdata KTP:n kertaalleen Salossa, tehden tuolloinkin mukavat 23/10 -tilastot. Salolaisilla on uuden sentterin haku päällä, mutta vielä perjantaina he joutuvat tulemaan toimeen kahdella amerikkalaisella.

Viisi vuotta sitten Kotkasta ”maailmalle lähtenyt” Sami Ikävalkon matka on käynyt Forssan ja Uudenkaupungin kautta Saloon. 25-vuotias takamies tietää perjantaisen haasteen olevan kova.

– Lähdemme otteluun isona altavastaajana, ja toivottavasti olemme oppineet paljon keskiviikkoisesta tappiostamme Lahdessa. Tässä pelissä ei ole varaa hölmöillä kaverille viidentoista pisteen johtoa, ja myös ottelun tempoa pitää tarkkailla. Bensaa pitää riittää aina ottelun päätössummerin soimiseen saakka, Ikävalko ennakoi.

Vaikka paras korintekijä puuttuu, tulee Vilpas Ikävalkon mukaan taistelemaan.

– Pattillon loukkaantuminen tuo totta kai ison loven ryhmäämme, olihan Juan kuitenkin johtava korintekijämme. Ei auta kuitenkaan jäädä tuleen makaamaan, ja näytimme jo Pyrintö -pelissä pystyvämme pelaamaan voittavaa koripalloa näillä palikoilla. Koripallo on itseluottamuspeli, ja Kotkassa se luottamus pitää hakea hyvän pelisuunnitelman ja sen toteuttamisen myötä, Ikävalko kertoo.

Mirolybov tietää vastustajan vahvuuden.

– Vilppaalla on hyvä viisikko. Duncan on hemmetin hyvä pelintekijä, etenkin jakamaan palloa. Duncan on joukkueelleen erittäin tärkeä pelaaja ja he pelaavat Ikävalkon kanssa hyvin yhteen. Walkerin rooli on nyt varmasti vielä isompi. Hän on nelospaikan poppaaja, joka heittää hyvin. Heittäjä on myös Salminen, hän ei niinkään hyökkää selkä korille päin. Ja sitten siellä on aina ovela Katajan Jukka.

Vilpas on sarjan toiseksi heikoin levypallojoukkue, eikä sen parhaan levypallopelaajan puuttuminen ainakaan auta tilannetta. KTP taas on kohtalaisen fyysinen joukkue, joten korien alustat pitäisi KTP:n pystyä ottamaan haltuun.

– Toki yritämme hyödyntää korinalusvoimaa ja pyrimme korille, mutta emme lähde pakottamaan, Mirolybov kertoo.