Tapiolan Honka ja laituri Anton Odabasi ovat purkaneet pelaajasopimuksensa, joka kattoi kauden 2014-2015. Odabasi siirtyy Helsinki Seagullsin riveihin.

– Asiat eivät mene aina alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Tämä ei ollut sopimusta tehtäessä mielessä, mutta päädyimme lopulta useiden Antonin kanssa käymiemme keskustelujen jälkeen siihen tulokseen, että tämä on paras ratkaisu molempien osapuolten kannalta. Meidän kannalta tärkeä asia on, että siirto oli meille taloudellisesti kannattava, Tapiolan Hongan urheilutoimenjohtaja Antti Viitanen kertoo Hongan sivuilla.

19-vuotias Odabasi on Tapiolan Hongan kasvatti, joka on kahtena viime kautena tehnyt läpimurtoaan Korisliigassa. Tällä kaudella Odabasi on tehnyt keskimäärin runsaat 13 pistettä ottelua kohden 26 minuutissa. Odabasi palasi pelikentille joulukuussa loukkaannuttuaan kesällä maajoukkuetehtävissä.

– Anton on seuran oma kasvatti ja toivomme hänelle kaikkea parasta tulevaisuuteen. Meidän fokus on nyt täysin tämän kauden Korisliigassa. Meillä on kasassa joukkue, joka pystyy varmistamaan, että Espoossa pelataan Korisliigaa myös ensi kaudella. Jos näin ei olisi, emme olisi suostuneet Odabasin siirtoon, Viitanen sanoo.

Hongan pelit jatkuvat perjantaina 6.3 kotikentällä Tampereen Pyrintöä vastaan.