Karhu jatkoi voittokannassa, johon se palasi edellisessä pelissä kolmen tappion jälkeen, kun se kaatoi kotiluolassaan Korisliigaa johtavan KTP:n numeroin 90–71 (42–41).

Ottelun parhaan pelaajan Greg Manganon mukaan Karhu lähti otteluun hyvin latautuneena ja valmiina.

– Olimme otteluun paremmin valmistautuneet. Olimme hyvässä vireessä, vaikka meillä on ollut oman pelin kanssa vaikeuksia ennen tätä. Tiesimme, että KTP haluaa pelata aggressiivista puolustusta, mutta olimme siihen valmistautuneet ja vastasimme siihen hyvin. Lisäksi emme antaneet heidän hallita ottelun tempoa. Pallo liikkui hyökkäyksessä hyvin ja silloin meille tulee hyviä vapaita heittopaikkoja, Mangano kehui omiensa hyökkäyspelaamista Karhun sivujen mukaan.

Ottelu oli kärkikamppailulle ominaisesti erittäin kuuma, jossa tunteet kävivät korkealla molemmissa leireissä. Karhun päävalmentaja Sami Toiviainen pyytelikin anteeksi ottelun jälkeen.

– Heti aluksi minun pitää pyytää vastustajalta ja tuomaristolakin anteeksi omaa käytöstä, Toiviainen aloitti viitaten puoliajan kiihkeään keskusteluun Mirolybovin ja tuomariston kanssa.

– Elin kiihkeässä pelissä tunteella mukana, hän jatkoi.

Pelillisiin asioihin Toiviainen oli tyytyväinen.

– Maltoimme tänään pelata palloa syvälle hyökkäyspäässä, ja siten aukesi hyviä ratkaisupaikkoja. Maltoimme tehdä asioita hyvin ja niin kuin olemme harjoitelleet. Pelissä oli paljon hyviä asioita, mutta emme vielä pelanneet parasta palloamme. Tärkeä voitto meille vaikeiden vaiheiden jälkeen. Toivottavasti pelaajien fokus säilyy ja jatkamme hyvää tekemistä harjoituksissa, Toiviainen toivoi.