Keskiviikon Korisliigakierroksella Kouvolan Mansikka-aholla käyty karhunkaato toteutui, mutta 1239-päisen kotiyleisön pettymykseksi Kauhajoen Karhu juhli voittoa ja kotikaupungin kouvo joutui taipumaan. Runsaslukuinen ja äänekkäästi kannustanut kotiyleisö sai varmasti nauttia täydet 40 minuuttia tasaisesta ja melko hyvätasoisestakin trilleristä joka kuitenkin lopussa kääntyi Kouvojen tappioksi pistein 85-87 (36-30).

Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen tuskaili hieman joukkueensa puolustuspelaamisen kanssa.

– ​​Lähtökohta on se, että minun on löydettävä jatkossa toimiva puolustuskahdeksikko. Hyökkäyspaikkoja pystymme kyllä luomaan riittävästi. Kolmen minuutin kohdalla otimme kaksi takamiesjenkkiä pois kentältä ja puolustus parani 150 prosenttia. Ensimmäisellä puoliajalla teimme oikeita asioita ja pystyimme pitämään Karhun yllättävän pienissä pisteissä. Ottelu oli hieno tapahtuma ja siinä oli kaikki draaman kaaret. Olimme monta kertaa 8-9 pisteen johdossa. Saimme stoppeja ja niistä pallon sisään.

– Matsin lopussa kuuden pisteen tappioasemassa ottelua oli jäljellä puolitoista minuuttia ja me pelasimme kuin ottelua olisi ollut jäljellä 7 sekuntia. Otimme liian aikaisin heitot ja Karhu sai kaksi posessionia. Meillä olisi ollut siinä vaiheessa vielä hyvin aikaa hakea kakkosia ja stoppeja. Karhu antoi meille kuitenkin vielä muutamalla menetyksellä mahdollisuuden pelata voitosta. Olisimme tarvinneet kuitenkin vielä aikalisän, kun peliä oli 2,5 sekuntia jäljellä, mutta aikalisät oli käytetty aiemmin. Lehtoranta (Juho) sai lopussa kolme kolmosta sisään liian helposti puolustuksen virheistä. Tämän jälkeen hän sai vielä kuumana pelaajana kaksi kolmosta sisään kättä vastaan. Lehtoranta on monipuolinen pelaaja ja hänelle suon kyllä tällaiset onnistumiset, Lehtonen mietti ottelun antia Kouvojen sivuilla.