Pyrintö ja Kobrat kävivät tiukan taistelun pisteistä maanantain ainoassa Korisliigan ottelusa. Pyrintö oli lopulta parempi 88-85-luvuin.

Pyrintö oli lähellä klaarata ottelu jo varsinaisella peliajalla, kun se johti ottelua loppuhetkillä kolmella pisteellä. Kobrien Austen Rowland toi lapualaiset kuitenkin tasoihin kuusi sekuntia ennen loppua. Damon Williams sai vielä mahdollisuuden ratkaista ottelu, mutta ei onnistunut. Jatkoaika oli jännittävä ja johto vaihtui useaan otteeseen. Kobrat oli pisteen perässä, kun Tuomas Viertola pääsi heittämään vapaaheittoja puolisen minuuttia ennen loppua. Hän kuitenkin heitti molemmat ohi ja seuranneesta tilanteesta myös Paul Carter epäonnistui. Lopussa Topias Palmi onnistui vapaaheitoissaan ja kun Carter ei onnistunut tasoituskolmosessaan, niin pisteet jäivät Tampereelle.

J’Nathan Bullock kasasi Pyrinnölle 23 pistettä, Damon Williams heitti 19, Bryan Hopkins 19 ja Topias Palmi 15. Kobrilta Rowland ja Carter heittivät 25 pistettä ja Panu Peltokangas sekä Chris Braswell ylsivät 11 pisteeseen.