Hurjaa tempoa ja fyysisiä otteita on odotettavissa myös Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla, kun runkosarjan voitosta viimeiselle kierrokselle asti kamppaillut Kauhajoen Karhu rynnii hallitsevan mestarin Tampereen Pyrinnön kimppuun.

Pyrintö menetti tähtitakamiehensä Antero Lehdon keväällä Italiaan, mutta Kauhajoella varotaan aliarvioimasta ”Punakonetta”.

Karhulla oli mahdollisuudet pelata runkosarjan kärkisija Pohjanmaalle vielä keskiviikon kierroksella, mutta KTP onnistui kumoamaan kauhajokiset kotikentällään 12 pisteen erolla.

Vaikka runkosarjan päätöstappio tiputti Karhun kolmannelle sijalle, ensimmäistä kauttaan lakeuksilla valmentava Sami Toiviainen ei ole murheissaan menetetystä piikkipaikasta. Pohjanmaalla on hyvä pöhinä päällä ja makea 27 runkosarjavoiton saldo 40 ottelusta kertoo kaiken olennaisen.

– Jos vaikka viimeistä kymmentä peliä ajatellaan kokonaisuutena, olemme oikein hyvissä asetelmissa siihenkin nähden, kuinka monessa pelissä meillä on ollut avainmiehiä sivussa. Totta kai parannettavaa aina löytyy, mutta luottavaisin mielin mennään silti, Toiviainen pohdiskelee Koripalloliiton haastattelussa. .

Tampereen Pyrintö oli Korisliiga-kauden 2013/14 aikana lähestulkoon suvereeni ja tyylitteli Kataja Basketin kumoon finaaleissa lopulta melko selkeästi. Tällä kaudella Pyrintö on yskähdellyt amerikkalaisruletin ja miehistönvaihdosten kanssa, mutta Kauhajoella varotaan lähtemästä puolivälieriin paukkuvin henkselein.

– Katsoin vastikään torstaina neljä Pyrinnön peliä viimeisen kuukauden ajalta ja huomasin, että he ovat löytäneet hyökkäyspäässä roolinsa ja tuoneet hyvin omaksuttuun puolustuspäähän lisää aseita, Toiviainen arvioi.

– Kotiedulla on kuitenkin hyvä aloittaa. Hävisimme Kauhajoella runkosarjan aikana vain kolme kertaa. Jos Pyrintö-sarja voitetaan, niin varmaa on se, että takana on haastava puolivälieräsarja, joka varmasti valmistaa jatkopeleihin erittäin hyvin.

Pudotuspelit ovat myös valmentajien keskinäistä shakin peluuta.

– Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, mitä Pieti painottaa, mitä Pyrintö meille antaa ja mitä he puolestaan tulevat ottamaan pois. En varmaan ole ihan väärässä jos arvioin, että kovatempoinen ja fyysinen sarja tulossa, Toiviainen ennakoi.