KTP ja Bisons varmistivat paikkansa neljän parhaan joukossa, kun he etenivät suorilta välieriin. Myös Kataja piti kotiedustaan kiinni.

Bisons ja Kouvot kävivät jälleen tiukan taistelun, mutta hurjan päätösneljänneksensä turvin Bisons nappasi kolmannen voittonsa 83-74. Ottelu oli tasainen, kunnes päätösneljänneksen puolivälissä Bisons repäisi 13-2 runin eikä Kouvot saanut eroa enää kurottua umpeen.

Tuukka Kotti jatkoi vahvoja esityksiään pudotuspeleissä, kun hän upotti 21 pistettä. Martin Zeno pommitti 16 pinnaa, Anthony Hilliard 14 ja Ian Hummer 13. Kouvoilta Andre Williamson heitti 27 pistettä, Matt Gibson 15 ja DJ Richardon 12.

KTP nousi vahvan toisen puoliaikansa ansiosta 82-75-voittoon ja nappasi kolmannen voittonsa. Seagulls johti vielä tauolle mentäessä 11 pisteellä, mutta KTP oli hurjana toisella neljänneksellä ja nousi tasoihin kolmannella jaksolla. Seagulls aloitti viimeisen neljänneksen vahvemmin, mutta loppupuolella KTP nousi tasoihin. Brandon Jefferson onnistui jälleen vapaaheittoviivalta tarkasti ja Timo Heinosen kolmonen vei KTP:n ratkaisevalle karkumatkalle.

Jefferson heitti yhteensä 28 pistettä ja LaMonte Ulmer kasasi 21. Kenneth Simms tilastoi 14/11 ja Heinonen 10.

Joensuussa Kataja otti selvän voiton kaataessaan Namikan 83-68. Kataja karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla 14 pisteen johtoon, mutta Namika hinasi itsensä vielä peliin mukaan. Päätösjaksolla Kataja oli kuitenkin vahvempi ja siirtyi 2-1-johtoon.

Robert Arnold oli pitelemätön 37 pisteellä, Teemu Rannikko heitti 16 ja Tom Knight sekä Ken Horton kasasivat 10 pistettä. Namikalta Ryan Wright kasasi 18 pinnaa, Kevin Tiggs 14, Matias Ojala ja David Gonzalvez 13.