Eurocupin ensimmäinen finaalipeli Gran Canarian ja Himkin välillä pelattiin perjantai-iltana Las Palmasissa. Himki otti vahvan otteen pokaalista voittamalla ensimmäisen osaottelun 91-66.

Ottelu oli tasainen kolme neljännestä, mutta sen jälkeen Himki karkasi Koposen johdolla. Koponen oli ennen päätösneljännestä heittänyt kahdeksan pistettä, mutta oli orkestroimassa moskovalaisten irtiottoa heittämällä viimeisen jakson ensimmäisellä viisiminuuttisella seitsemän pistettä.

Lopulta Koposen tilastoiksi merkattiin 18 pistettä, kaksi levypalloa sekä kolme korisyöttöä. Koponen oli samalla joukkueensa paras pistemies.

Ratkaiseva toinen osaottelu pelataan keskiviikkona Moskovassa. Eurocupin mestari ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksella.