Kataja nappasi arvokkaan voiton, kun se tasasi otteluvoitot Karhun kanssa lauantaina. Kataja oli ottelussa eri tavalla liikkeellä kuin joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa.

Erityisesti Petri Virtanen nousi lopussa isoon rooliin kovilla kolmosillaan, mutta Salminen jakoi kiitosta koko joukkueelleen. Parhaimmillaan Kataja johti ottelua jo 20 pisteellä ja Karhu tuli kolmen pisteen päähän, mutta Kataja pystyi pitämään johtonsa loppuun saakka.

– Virtanen tietenkin nousi hyökkäyspäässä, mutta kyllä me yksinkertaistimme asioita ja totesimme, että lopetamme se taaksepäin astuminen ja passiivisuus puolustuspäässä. Niin kauan, kun olimme tilanteen tasalla eikä meillä ollut virhevaikeuksia, niin pelasimme todella hyvää puolustusta. Kun (Robert) Arnoldille ja (Ken) Hortonille tuli aikaisin virheitä, niin olimme vähän liemessä. Jos annat kaverille vähän tasoitusta, niin kyllä sieltä sitten tulee, Katajan päävalmentaja Pekka Salminen muistutti lehdistötilaisuudessa.

Viime ottelussa Karhu pääsi yllättämään Katajan, mutta tällä kertaa joensuulaiset olivat hereillä.

– Olemme valmistautuneet todella hyvin jokaiseen peliin lukuun ottamatta runkosarjan viimeistä ottelua Kouvoja vastaan, mutta nyt oli vähän sellainen ylimääräinen kutina. Olimme valmiita kaikilla tasoilla.

– Ei tässä kukaan voittanut tai hävinnyt mitään. Tässä on 1-1 ja katsotaan mitä tässä tapahtuu, Salminen mietti.