Ville Tuomisen Bakken Bears onnistui avaamaan voittotilinsä Tanskan Basketligaenin finaaleissa kolmannella yrittämällä. Finaalien kaksi ensimmäistä ottelua hävinnyt Bears peittosi Horsensin kotikentällään lukemin 86–81 (50–32). Tanskan mestariksi kruunataan ensimmäiseksi neljään voittoon yltänyt joukkue.

Talviuniltaan herännyt karhulauma oli ottelun avauspuoliskolla tulta ja tappuraa ja venytti johtonsa parhaimmillaan 23 pisteeseen ennen kuin Horsens sai ottelun juonesta kiinni.

Bears johti vielä kolmannen jakson puolivälin tuntumassa turvallisissa lukemissa 63–44, jolloin Horsens alkoi terästäytyä. Päätösjakson alkaessa kotijohto oli kaventunut yhdeksään pisteeseen.

Horsens nousi pisteen päähän, 77–76, neljä minuuttia ennen loppua, mutta Bears sai pidettyä puolustuspäänsä ojennuksensa ratkaisevilla minuuteilla

Horsens johtaa finaalisarjaa voitoin 2-1. Tanskan mestaruus ratkeaa neljällä voitolla.