Bisons joutui tunnustamaan Katajan paremmakseen viidennessä finaalissa. Loimaalaiset joutuivat näin lähtemään pitkälle kotimatkalle hopeamitalit kaulassaan.

Bisonsin paidassa huippukauden pelannut Tuukka Kotti oli ymmärrettävästi allapäin pelin jälkeen.

– Isot onnittelut koko Katajan organisaatiolle, joukkueelle, valmennukselle ja kaikille. Huikea sarja oli kyllä ja pettymys on aika valtava tällä hetkellä, Kotti harmitteli ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Bisons näytti pariinkin otteeseen karkaavan, mutta Kataja pystyi aina kirimään kiinni ja meni lopulta ohi mestaruuteen.

– Meillä oli matsi hyvin hanskassa, muttemme saaneet pidettyä kiinni. Turha lähteä sitä tässä sen enempää avaamaan ja ei voi muuta kuin onnitella Katajaa. He ovat monta vuotta tehneet todella hyvää duunia täällä ja monta kertaa olleet näissä karkeloissa mukana ja jääneet toiseksi. Jos jollekin muulle joukkueelle kuin Biisonit, niin kyllä sen sitten Katajalle suo, Kotti totesi herrasmiesmäisesti.