Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto tekevät historiaa syyskuussa koripallon EM-kilpailuissa Ranskan Montpellierissä, jossa Susijengi pelaa. Ensimmäistä kertaa arvokilpailuihin faneiksi lähteville 1-6 luokilla opiskeleville lapsille ja nuorille järjestetään peruskoulun opetussuunnitelman mukaista ohjaavaa opetusta. Montpellieriin rakentuva koulu toimii kisaviikon Pikkusudet-koulun nimellä.

 

Ainutlaatuisen Pikkusudet-koulun takana ovat idean synnyttäjä, Kisakallion Urheiluopisto sekä Suomen Koripalloliitto sekä Koripalloliiton kumppaneina toimivat Kesko ja Bonnier.

 

Pikkusudet-koulussa opettajana toimii kokenut suomalainen luokanopettaja, kasvatustieteiden maisteri Laura Suonranta Espoosta. Oppituntien sisällöt rakentuvat jokaisen oppilaan omien oppiaineiden ja opetussuunnitelman ympärille ja oppitunneilla tehdään oppilaan omasta koulusta saatuja tehtäviä. Omien oppiaineiden lisäksi Pikkusudet-koulussa opiskellaan mm. taito- ja taideaineita sekä työskennellään nykyaikaisilla Microsoftin Surface 3 –tablettikoneilla. Lisäksi Pikkusudet-koulun oppilaat pääsevät tutustumaan paikallisen ranskalaisen koulun toimintaan ja ranskalaiseen kulttuuriin.

 

– Olemme koripallon parissa aina painottaneet nuorille koulunkäynnin merkitystä. Pikkusudet-koulu Montpellierissä on paitsi ainutlaatuinen myös mielenkiintoinen kokeilu. Näimme viime vuonna MM-kisoissa Bilbaossa paljon perheitä. Nyt kisafaneiksi lähtevät lapset voivat hoitaa kouluvelvollisuutensa aamupäivällä ja hurrata rauhassa iltapäivällä Susijengille, kertoo Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén.

 

Pikkusudet-koulun onnistumisen mahdollistaa myös Montpellier Méditerranée Métropole sekä Montpellierin kaupunki, joka tarjoaa koulutilan käyttöön upeasta historiallisesta Maison des Relations Internationales -nimisestä rakennuksesta kaupungin keskustassa. Rakennuksesta käsin hoidetaan kaupungin kansainvälisiä asioita sekä järjestetään kansainvälisiä tapahtumia, näyttelyitä ja vastaanottoja. Montpellierin kouluvirasto on mukana projektissa tarjoten mahdollisuuden tavata paikallisia opettajia ja koululaisia.

 

Pikkusudet-kouluun voi ilmoittautua kuka tahansa Montpellieriin faniksi matkaava 1-6 -luokkalainen lapsi huoltajansa toimesta. Pikkusudet-koulu on koululaisille ilmainen ja toteutetaan neljänä päivänä (7.-10.9.2015) niin, että kunakin päivänä koulupäivän pituus on neljä oppituntia klo 9-13 välisenä aikana. Susijengin ottelut pelataan Montpellierissä pääsääntöisesti klo 15 alkaen (paikallista aikaa).

 

Kesko on yhteistyössä mukana tarjoten Pikkusudet-koululaisille välipalan kunakin koulupäivänä. Koripalloliitto ja Keskon päivittäistavarakauppa aloittivat vuodenvaihteessa laajamittaisen vastuullisuusyhteistyön, joka tähtää lasten liikunnan edistämiseen. Osapuolet käynnistävät yhteistyössä paikallisten seurojen kanssa Pikkusudet-koriskouluja ja elämyksellisiä Pikkusudet-riehoja ympäri Suomen ensi syksystä lähtien. Toukokuussa maata on kiertänyt Pirkka Street Basket –kiertue järjestämässä alakoululaisille katukoristapahtumia.

 

Suomessa kirjoja WSOY:n, Tammen ja Johnny Knigan nimien alla kustantava Bonnier on yksi Pikkusudet-koulun mahdollistavista tahoista. Bonnier on aiemmin kustantanut mm. maajoukkueen matkan Euroopan huipputasolle kertovan Susijengi-kirjan ja lahjoittanut Kisakallioon kirjakokoelman, josta sadat Kisakalliossa vuosittain leireilevät nuorten maajoukkuepelaajat pääsevät leiriensä aikana nauttimaan. Kisakallion Urheiluopistolla sijaitsee koripallomaajoukkueiden harjoituskeskus, viime vuonna avattu Susi Training Center. Kisakallio on myös aktiivisesti mukana antamassa osaamistaan Kisakalliossa järjestettävien valmentaja-, ohjaaja- ja erotuomarikoulutuksien kehittämiseen.

 

– Idea koulusta Montpellieriin syntyi spontaanisti. Se on yltiöpäisyydessään linjassa sen kanssa miten Susijengi on lähtenyt kohtaamaan haasteita. Samalla se sopii erinomaisesti sekä meidän että koripallon arvomaailmaan, jossa koulutusta ja kouluttautumista arvostetaan. Pikkusudet-koulu on vankka kannanotto välittämisen puolesta, kommentoi kouluidean isä, Kisakallion vauhdikas markkinointijohtaja Harri Hollo.

 

Susijengi osallistuu Montpellierissä kolmansiin peräkkäisiin EM-kisoihinsa. Alkusarjan otteluissa Suomi kohtaa 5.-10.9. Ranskan, Israelin, Venäjän, Bosnia-Hertsegovinan ja Puolan.

 

Lähde: Koripalloliiton tiedote