Kesken pudotuspelien loukkaantunut Kevin Love on jatkamassa Cleveland Cavaliersin riveissä pitkällä sopimuksella.

Lovella oli mahdollisuus jättää seura kesällä, mutta on näillä näkymin jäämässä joukkueeseen viiden vuoden sopimuksella, joka olisi tiettävästi arvoltaan noin 110 miljoonaa dollaria. Loven kintereillä oli tiettävästi myös Lakers, Boston sekä Phoenix, mutta hän päätti jäädä Clevelandiin, vaikka debyyttikausi LeBron Jamesin rinnalla ei sujunutkaan aivan odotetulla tavalla. Hän tilastoi viime kaudella 17,5 pistettä ja 10,4 levypalloa, jotka olivat pienemmät urallaan sitten kahden ensimmäisen kauden.