Suomen koripallomaajoukkue jatkoi harjoitusotteluitaan kohtaamalla lauantaina Belgian. Susijengin vahva puolustuspelaaminen toi Suomelle komean 75-62 (35-31)-voiton.

Belgia aloitti ottelun vahvasti vieden ottelun ensiminuutteja, mutta Susijengi sai nopeasti juonesta kiinni ja siirtyi noin puolessa välissä johtoon Petteri Koposen kolmosella. Lopun neljänneksen joukkueet etenivät tasatahtia ja ensimmäiselle huilille mentiin 20-20-tasatilanteessa.

Toisella neljänneksellä Susijengin paidassa nähtiin uusi debytantti, kun Lauri Markkanen tuli kentälle ja pelasi ensimmäiset minuuttinsa miesten maajoukkueessa. Hän myös upotti ensimmäiset pisteensä, kun hän heitti kaaren takaa kolmosen sisään vieden Suomen johtoon 31-28. Markkanen kuitenkin loukkasi hieman myöhemmin heiton alastulossa nilkkaansa ja joutui tulemaan vaihtoon eikä häntä nähty enää kentällä.

Tuomaritoiminta vaikutti hieman sekavalta, sillä Suomelle vihellettiin neljänneksen puolivälin tienoilla muutama epäurheilijamainen virhe, mutta Belgia ei onnistunut hyödyntämään tilannetta. Belgia pyöritti hyökkäyksiään hyvin, mutta Suomen puolustus pysyi tiiviinä ja Suomi sai useita stoppeja, mutta hyökkäyspäässä omat ratkaisut menivät ohi. Tauolle mentiin lopulta Suomen 35-31-johdossa.

Kolmannen neljänneksen alku kulki samoja askelmerkkejä, eli joukkueet menivät tasatahtia Suomen hienoisessa johdossa. Suomella oli kuitenkin hyökkäyksessä vaikeuksia saada palloa koriin ja toisaalta Belgia pääsi nostelemaan turhan helppoja koreja Suomen korin alta. Belgia käväisi jo johdossa, mutta Joonas Cavén upotti kolmosen ja seuraavassa tilanteessa hän puolusti erinomaisesti Belgian pelaajaa, jonka jälkeen Roope Ahonen pääsi heilauttamaan sukkaa rajan takaa ja Suomi siirtyi 50-45-johtoon. Viimeiselle neljännekselle lähdettiin lopulta Suomen 53-46-johdossa.

Viimeiselle neljännekselle Suomi tuli ryminällä ja karkasi nopeasti jo 15 pisteen johtoon. Valkopaitojen puolustuspelaaminen oli erinomaista eikä Belgialla ollut yhtään ylimääräistä tilaa. Suomi pääsikin lopussa juhlimaan 75-62-voittoa.

Suomen tehokkain oli 20 pistettä heittänyt Gerald Lee, joka upotti heittonsa sataprosenttisella tarkkuudella sisään. Koponen oli jälleen tehokkaana 15 pisteellä, Jamar Wilson keräsi 10, Sasu Salin kahdeksan, Joonas Cavén viisi, Erik Murphy neljä, Shawn Huff, Markkanen, Ahonen kolme ja Tuukka Kotti kaksi pistettä.

Suomen pisteiden tekijät lisätty 15.8. klo 09.02.