Ennen viime viikonloppua Susijengi oli säästynyt mukavasti loukkaantumisilta, mutta Lauri Markkasen nilkkavamma toi hieman synkempiä pilviä horisonttiin. Suomen tilanne on kuitenkin hyvä verrattuna sen pahimpiin kilpakumppaneihinsa EM-kisoissa.

Markkasen lisäksi ainoa Suomen joukkueesta loukkaantumisen takia puuttuva pelaaja on Teemu Rannikko, joka potee sormivaivaa eikä häntä tulla näkemään kisoissa. Alex Murphy sen sijaan joutui jättämään kisat väliin, kun kouluvelvollisuudet kutsuivat häntä USA:ssa. Matti Nuutinen parantelee keväistä polvivammaansa ja hänen täyteen kuntoon pääseminen on kiikun kaakun, ja siinäkin tapauksessa pelituntuma on iso kysymysmerkki. Muuten Susijengi on pystynyt säilyttämään iskukykynsä.

Jos on Susijengi ollut suhteellisen onnekas, niin samaa ei voida sanoa sen tulevista vastustajista. Venäjältä puuttuvat loukkaantumisten takia Timofei Mozgov, Sergei Karasev ja Aleksei Shved. Lisäksi Sasha Kaun päätti lopettaa pelit Euroopassa ja pakkasi muuttokuormansa ja suuntasi USA:han. Venäjän tilanne on muutenkin varsin epäselvä, sillä kapteeni Anton Ponkrashov, Igor Vjaltsev sekä Jevgeni Voronov ehdittiin lähettää jo kotimatkalle loukkaantumisiin vedoten, mutta kolmikko tekikin pikaisen paluun joukkueen riveihin pelaajien noustua vastarintaan.

Israelilta puuttuvat kapteeni Yotam Halperin ja joukkueen tehokkaimpiin pelaajiin lukeutuva Guy Pnini, Puolan kokenut 211-senttinen Maciej Lampe ei ole kuulunut viime kesänä joukkueen päävalmentajaksi tulleen Mike Taylorin suunnitelmiin, vaikka taitojensa puolesta olisi selvä valinta joukkueeseen, Bosnia-Hertsegovinalta puuttuu sen kolme parasta pelimiestä, kun Mirza Teletovic, Jusuf Nurkic ja Nihad Djedovic ovat sivussa. Lohkon ennakkosuosikki Ranska sen sijaan lähtee kisoihin ilman Joakim Noahia, joka kieltäytyi lopulta kutsusta. Katso kisojen merkittävimmät poissaolot täältä.

Kun lohko arvottiin, sen uumoiltiin olevan äärimmäisen tasainen, jossa Ranskan ja revanssihaluisen Venäjän ennakoitiin ratkaisevan lohkovoittajan paikan ja muut taistelisivat tasaväkisesti jäljellä olevista jatkopaikoista. Poissaolojen myötä asetelmat ovat kuitenkin muuttuneet. Venäjän maajoukkue on pahasti sekaisin ja on kokenut useita murskatappioita harjoitusotteluissa, Bosnia-Hertsegovinan terävin iskukyky on mennyt ja se on pudonnut ennakkokaavailuissa lohkon hännille, Israelilta puuttuu kaksi johtotähteä eikä Puolallakaan ole kuin yksi iso ja kova mörkö Susijengin pelotteena. Muiden epäonni on Suomen onni. Lohkon kakkospaikka on käden ulottuvilla ja se olisi ensiarvoisen tärkeä, sillä seuraavalla kierroksella vastaan asettuva joukkue tulee kuolemanlohkosta, jossa pelaavat muun muassa Espanja, Serbia, Turkki, Italia ja Saksa. Jos Suomi haluaa menestyä, niin avainpelaajien loukkaantumisiin ei ole varaa.

Pistäkäämme siis kädet ristiin ja kaino katse ylös kohti koripallojumalia, että he säästäisivät rakkaan Susijengimme loukkaantumisilta ja vastoinkäymisiltä, jotta saisimme nauttia hienoista menestyshetkistä Ranskassa.

Salttu Forsström