Atlanta Hawks kunnioittaa monivuotista sentteriään Dikembe Mutomboa nostamalla hänen paitansa kattoon.

Kongossa syntyneen Mutombon paita nostetaan kattoon marraskuun 24. päivä, kun Atlanta kohtaa Bostonin. Hänestä tulee Atlantan neljäs peluri, jonka numero jäädytetään. Ennen häntä kunnian ovat saaneet Bob Pettit (9), Dominique Wilkins (21) sekä Lou Hudson (23). Marraskuussa Mutombon numero 55 tekee kolmikolle seuraa.

Mutombo pelasi NBA:ssa yhteensä 18 kautta ja niistä vajaat viisi kuluivat Atlantassa. Atlantassa hän pelasi kuitenkin uransa parhaat kaudet nostamalla joukkueen NBA:n huippuseurojen joukkoon. Atlantassa hän pelasi yhteensä 343 runkosarjan ottelua tehden keskimäärin 11,9 pistettä ottelua kohden, napaten 12,6 levypalloa ja torjui vastustajan heiton 3,2 kertaa. Pudotuspeleissä hänelle kertyi Atlantan paidassa 23 ottelua keskiarvoilla 13/13/2,5t.

Uransa aikana hänet valittiin yhteensä kahdeksan kertaa All Stars -otteluun ja neljästi vuoden puolustavaksi pelaajaksi. Atlantan lisäksi hän pelasi Denverissä, Philadelphiassa, New Jerseyssä, New Yorkissa sekä Houstonissa. Hänet nimitetään Naismith Mermorial koripallon Hall of Fameen ensi viikolla.