Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann otti kantaa joukkueeseen kohdistuneisiin kasvaneisiin odotuksiin. Dettmannin mukaan Susijengi on omilla esityksillään nostanut odotukset muiden silmissä hyvin korkealle.

Dettmann avasi sana-arkkuaan tiistaina, kun Suomen pelaajat vierailivat Montpellierissä olevassa Susikoulussa, jossa 24 oppilasta käy päivisin koulua.

– Meidän pelaajat ovat olleet samanikäisiä kuin nämä, kun Suomi oli EM-kisoissa 1995. Silloin he ovat nähneet, että Suomi voi taistella parhaiden kanssa. Koposen ja Leen ikäluokka on ollut tässä iässä silloin, kun kaikki voittaminen oli häpäisty ja Nuori Suomi johti suomalaista urheiluideologiaa ja kaikki tasapäistettiin.

– Heillä on ollut kova työ vierottaa itsensä tästä virheellisestä urheilullisesta ajattelusta. Tämä on se runko, joka tässä pelaa. Se runko, joka voi täyttää nämä Frankensteinin hirviömäiset odotukset, on kasvamassa mukaan. Se sukupolvi, joka on syntynyt 1990-lopussa ja 2000-luvun alussa on se sukupolvi, joka on nähnyt Suomen voittavan Serbian 2008, Ranskan ja Italian 2009. Olemme yksittäisillä voitoilla onnistuneet luomaan sitä uskoa, että voimme aina sattumalta joskus menestyä, Dettmann analysoi.

Dettmannin mukaan Susijengin voitot ovat nostaneet joukkuetta kohtaan ladattuja odotuksia korkealle ja muistutti hieman realiteeteista.

– Nyt on sitten syntynyt sellainen vähän nopeutettu ajatusmalli siitä, että kuvitellaan, että Suomi tuottaa voittoja yksi toisensa jälkeen. Valtion, jossa on yli 30 kertaa asukkaita, on meille suupala. Tai, että Ranska, joka on MM-kolmonen ja EM-mestari ja pelaa kotikentällään, niin se on jokapäiväistä leipää, että Suomi vie ottelun jatkoajalle ja se on pettymys, jos häviämme. Tai sitten Israel, joka on ollut 30 vuotta Euroopan seurajoukkuehuipulla, niin kun me häviämme heille, niin se on suuri häpäisy.

– Me yritämme pitää asiat ja odotukset omassa perspektiivissä, että pystyisimme keskiviikkona esittämään oman ja ehjän suorituksen. Tietenkin me unelmoimme kaikista suurista voitoista, mutta kyllä meidän fokus on edelleen siinä, että voitamme yhden puoliajan kerrallaan. Frankensteinin hirviö on itsensä luoma ja sen joutuu itse kestämään, Dettmann muistutti.

Salttu Forsström, Montpellier