Viime kauden kynnyksellä divariin BC Nokian riveihin siirtynyt kymmenen kautta liigakokemusta omaava Eldar Skamo kertoo kehittyneensä vuoden aikana sarjatasosta huolimatta. Paluu pääsarjaan nokialaisten riveissä ei silti haittaa.

– Taso divarissa ei ollut ihan liigatasoa, mutta sain paljon vastuuta ja tuntui että menin eteenpäin. Hyvä olla kuitenkin takaisin liigassa. Minulta löytyy kymmenen vuotta kokemusta tältä tasolta, joten vastuuta voi tulla nyt vielä enenmmän, Skamo sanoo.

Skamo tulee olemaan joukkueelleen tärkeä palanen, sillä kahden Suomen mestaruuden (2008, 2009) lisäksi hänet on palkittu kaudella 2009/2010 vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi, joten meriittejä löytyy. 28-vuotiaan laitahyökkääjän mukaan kaudenalku saattaa kuitenkin tulla hieman aikaisin sarjanousijalle.

– Fyysinen puoli on meillä kondiksessa, mutta peli ei välttämättä ihan vielä ole, koska olemme pelanneet vasta viisi harjoitusottelua.

Joukkue on asettanut itselleen melko tyypillisen tavoitteen näin ennen kauden alkua.

– Lähdemme voittamaan joka peliä ja tavoitteenamme on playoffit, Skamo kertoo.

 

Jesse Happonen, Helsinki