KTP-Basketin kauden viimeinen Europe Cup -ottelu koittaa tänään, mutta voitokkaan lopetuksen toteuttaminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Päävalmentaja Anton Mirolybov peräänkuuluttaa taisteluilmettä ja vauhdin kontrolloimista.

Türk Telekom on juuri tällä hetkellä kuumin nippu koko 56 joukkueen FIBA Europe Cupista, sillä turkkilaiset ovat voittaneet kaikki viisi otteluaan korierolla +106. Kotimaansa kivikovassa pääsarjassa on sen sijaan ollut tukkoisempaa. Telekom on sarjajumbona voitettuaan seitsemästä ottelusta vain yhden.

– Meillä oli alkukaudesta paljon loukkaantumisia, eikä kaikki ole rivissä vieläkään, Telekomin apuvalmentaja Samir Seleskovic kertoi KTP:n sivuilla.

Yksi alkukauden sairastuvalla viettäneistä pelaajista on viime kauden EuroChallengen pistekolmonen J’Covan Brown. Hiljattain ruotuun palannut amerikkalaistakamies tulitti lauantaina hurjat 35 pistettä, mutta Telekom hävisi silti jatkoajalla Gazientepille.

Brownille on luvassa vastuuta, sillä maanmiehensä Ben Woodsiden Suomen reissun jäi väliin sairastamisen takia. Woodside on ollut ankaralaisten pelin aivot 7 syötön keskiarvollaan, mutta pelintekijä osaa todistettavasti myös skorata. Mies on jäänyt historiankirjoihin yhtenä 25 pelaajasta, jotka ovat koskaan tehneet yhdessä ottelussa 60 pistettä NCAA1-yliopistotasolla.

Telekom ei todellakaan kaadu yhden amerikkalaispelintekijän poissaoloon, sillä Brownin lisäksi mukana on myös kolmas jenkkitakuri. 193-senttinen Michael Jenkins tunnetaan armottomana kaukoheittäjänä ja mies rokottikin KTP:ta edellisessä kohtaamisessa 17 pisteellä. Edes uskomattomalla 86,4 prosentin pelitilanneheittotarkkuudella Europe Cupissa operoineen 209-senttisen Boris Savovicin poissaololla ei Mirolybovin mukaan ole mitään merkitystä.

– Oikeastaan ihan sama ketä sieltä tulee, kaikki ovat sen verran kovia pelureita, KTP-luotsi myöntää.

KTP:llä on voitolla mahdollisuus nousta lohkokolmoseksi, mikäli Kumanovo häviää keskiviikkona Rosa Radomille. Vaikka parhaat lohkokolmoset (5/14) jatkoon pääsevätkin, on KTP:n realistiset mahdollisuudet jatkoon karisseet kahden murskatappion myötä. KTP:ssä kaikki tekeminen tähtääkin oman pelin parantamiseen.

– Meillä on taas erinomainen mahdollisuus saada peliämme askel eteenpäin, Mirolybov sanoo.

KTP sai tappioputkensa poikki viikko sitten Kumanovon kustannuksella ja perjantain Lapua –vierasottelussakin oli paljon hyvää tappiosta huolimatta.

– Noissa peleissä meiltä näkyi taisteluilmettä, ja sitä tarvitaan tänäänkin. Meidän pitää pystyä myös kontrolloimaan tempoa. Viimeksi näimme mitä käy, jos Telekomin päästää myllyttämään, ”Ponttis” päättää.

KTP-Basket vs. Türk Telekom tänään Karhuvuoressa klo 18:30.