Hallitseva mestari Joensuun Kataja lähti Korisliigan pienelle joulutauolle sarjan kärkipaikalta. Päävalmentaja Jukka Toijalan mukaan ruuvissa on kuitenkin vielä varaa kiristää.

Kataja on voittanut kauden 14 ottelustaan 11 ja lisäksi FIBA Europe Cupissa se eteni jatkoon alkulohkostaan. Kokonaisuudessaan joensuulaisten syksy on mennyt hyvissä merkeissä.

– Mielestäni olemme päässeet nopeasti sinuiksi toisemme kanssa. Alussa oli vielä pientä aaltoilua, mutta sen jälkeen olemme pelanneet erittäin hyvin ja roolit ovat loksahtaneet suhteellisen kivuttomasti. Tietenkin siihen auttaa sekin, että pelitapa on suhteellisen tuttu viime kaudesta emmekä ole siihen lähteneet tekemään suuria muutoksia.

Myös Katajan ulkomaalaisvahvistukset ovat osuneet hyvin kohdilleen. Thomas Scrubb, Lamayn Wilson, Trevis Simpson ja Carson Derosiers kuuluvat kaikki sarjan eliittivahvistuksiin, mutta siitä huolimatta Toijalalla on katse myös pelaajamarkkinoissa.

– Emme aktiivisesti etsi vahvistuksia, mutta minulla on aina katse siitä mitä markkinoilla tapahtuu. Sitä ei koskaan tiedä, jos tulee loukkaantumisia, muistuttaa Toijala SuomiKoris-sivuston haastattelussa.

Vaikka Kataja on ollut syyskauden ykkösjoukkue, niin Toijalan mukaan joukkue pystyy vielä parempaan.

– Parannettavaa vielä on. Meidän on edelleen pistettävä työhaalarit päälle ja treenattava. Ruuvia on vielä varaa kiristää.

Korisliigan lisäksi Kataja on menestynyt hyvin myös eurokentillä. Joukkue eteni jatkoon FIBA Europe Cupissa ja jatkolohkon ensimmäisessä ottelussa Kataja pisti tiukasti kampoihin Ranskan tämänhetkiselle ykkösjoukkue ASVEL Basketille, mutta joutui lopulta taipumaan Tony Parkerin omistamalle joukkueelle. Toijalan mukaan Europe Cupin on täydentänyt hyvin Korisliigaa, vaikka edessä on tiukka peliruuhka.

– Europe Cup on palvellut meitä äärimmäisen hyvin. Niissä peleissä on kovempi intensiteetti ja niistä peleistä tulee myös kovuutta. Korisliigan kovatkaan pelit eivät ole olleet liian kovia ja europelit ovat olleet äärimmäisen hyvä lisä. Olemme myös tottuneet rytmiin ja tammikuusta tulee meille todella haastava, mutta meidän on pystyttävä pitämään paketti kasassa, Toijala korostaa.

Salttu Forsström