Korisliigassa pelataan loppiaisen kunniaksi neljä ottelua. Pelejä käydään Lapualla, Nokialla, Salossa ja Kotkassa.

Vilppaan kolmen ottelun voittoputki katkesi viime kierroksella KTP:n käsittelyssä. Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki ei liiemmälti harmittele voittoputken katkeamista, vaan katsoo asioita hieman laajemmalta kantilta.

– Tässä sarjassa on vielä niin paljon pelejä jäljellä ja sarja on osoittanut sen, että kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa. Jokaiselle joukkueelle osuu kauden aikana hyviä ja huonoja jaksoja ja kyse on siitä, mikä joukkue pystyy omien resurssiensa puitteissa käsittelemään ne voitot ja tappiot. Me yritämme rakentaa tässä omaa identiteettiämme koko ajan, tähdentää Tupamäki SuomiKoris-sivuston haastattelussa.

Vilpas on tällä hetkellä tasaisessa sarjassa seitsemäntenä kahdeksalla voitolla. Hiljalleen salolaisten peli on loksahtamassa kohdilleen Monyea Prattin liityttyä joukkueen riveihin.

– Meille kausi on ollut kaksijakoinen, sillä ensimmäisessä yhdeksässä ottelussa meillä oli vielä Darryl Partin ja pelasimme ne yhdeksän ensimmäistä peliä 27 päivään. Siinä jää aika vähän aikaa harjoitteluun ja sitten tuli uusi pelaaja ja sen jälkeen kausi ikään kuin vähän alkoi uudestaan meidän osaltamme. Marraskuussa pääsimme vähän isommassa mittakaavassa harjoittelemaan ja meillä on ollut hyviä elementtejä pelissä.

– Ennen edellispeliämme, meillä oli muutama voitto eikä tappio-ottelu Kouvoille ollut pelinä huono. Joka ilta on kuitenkin oltava valmis pelaamaan korkealla tasolla ja joudumme pelaamaan aina korkealla suoritustasolla, jos haluamme voittaa otteluita. Pelistä löytyy vielä paljon parannettavaa ja se on jatkuva prosessi. Emme voi vain nousta laineen päälle ja antaa sen viedä, Tupamäki toteaa.

Vilpas on ollut erityisen kova kotonaan, sillä viidestä viime kotipelistään se on voittanut neljä ja tappion ovat kokeneet kärkipään joukkueista muun muassa Karhu ja Bisons. Yksi syy vahvaan kotivireeseen on vahva kannustus. Salolainen fanikulttuuri on ottanut isoja harppauksia eteenpäin tämän kauden aikana ja fanit kannustavat viikinkejä hienosti sekä kotona että vieraissa.

– Se on ollut tosi huikea juttu ja mielestäni se on tosi iso asia koko salolaisen urheiluskenen kannalta ja Suomenkin mittakaavassa. Sillä on iso merkitys pelaajille, mutta myös tavallisille katsojille ja ottelutapahtumalle. Tavallisetkin katsojat ehkä innostuvat helpommin mukaan kannustamaan. Se on hieno juttu ja siitä iso kiitos faniryhmälle ja myös organisaatiolle, että on antanut heille mahdollisuuden kehittää sitä, Tupamäki kiittelee.

Muissa otteluissa Kobrat yrittää katkaista seitsemän ottelun mittaiseksi kasvanutta tappioputkeaan Bisonsin vieraillessa Lapualla. Sarjajumbo KTP hakee nousuvireelleen jatkoa sarjakärki Katajan viime ottelussa voittanutta Pyrintöä vastaan ja BC Nokia hakee vahvoille esityksilleen jatkoa Seagullsin kustannuksella.