Salon Vilppaan kausi päättyi pari viikkoa sitten Kouvolassa, kun isäntäjoukkue Kouvot osoittautui viime sekunnin korilla paremmaksi ja eteni huikeasta ottelusarjasta välieriin voitoin 3-2. Vilppaan kapteeni Juho Nenoselle ottelu ei kuitenkaan ollut kauden viimeinen, sillä 202-senttinen Nenonen pakkasi runsas viikko sitten matkalaukkunsa ja suuntasi Helsinki-Vantaan lentokentän kautta Argentiinaan.

Vilppaan kipparin yllätysmatka Etelä-Amerikkaan ei tullut Nenoselle eikä Vilppaalle täysin puskista, sillä Argentiinan pääsarjan Club de Regatas Corrientes on jo pitkään ollut Vilppaan ”tanssitaitoisen” kapteenin kintereillä.

– Corrientesin valmentaja soitteli jo pari kuukautta sitten ja kyseli kiinnostuksesta lähteä Argentiinaan, kun oma kausi on täällä ohi. Sen jälkeen he ovat olleet varsin aktiivisia ja nyt sitten ollaan matkalla tuntemattomaan. Onhan tämä huikea juttu ja hieno mahdollisuus päästä tutustumaan täysin toisenlaiseen kulttuuriin, kolme vuotta yliopistossa espanjaa opiskellut Nenonen toteaa Vilppaan sivuilla.

Koko tapahtumaketju lähti liikkeelle kuin varkain. Vilppaassa tammikuun lopulle asti pelanneen Cavell Johnsonin agentti lähetti Vilppaan pelinauhoja Corrientesin valmennusjohdolle, joka etsi nelospaikan pelaajaa. Johnsonin sijasta seurajohdon mielenkiinto vaihtuikin nauhalla näkyneeseen vaaleaan viikinkiin, joka puolustaa kovaa ja pistää kolmosta sisään hyvillä prosenteilla. Tilanne eteni vauhdikkaasti Vilppaan viimeisen tappiopelin jälkeen ja sopimusasteelle osapuolet pääsivät muutama päivä sen jälkeen.

– Viimeiset pleijarinauhat nähtyään valmentaja ihmetteli, mikä se lopputanssi oikein on? Lieneekö sillä ollut vaikutusta sopimukseen syntyyn. Onhan kuitenkin kyseessä tangon kotimaa, Nenonen heittää.

Argentiinan pääsarjaa pelataan 20 joukkueen voimin ja seurat on jaettu kahteen lohkoon, pohjoiseen ja etelään. Nenosen uusi seura Club de Regatas Corrientes pelaa pohjoislohkossa ja tämän viikon voitollaan jatkaa sijalla seitsemän. Runkosarjaa on jäljellä enää muutama kierros ja Nenosen ensikosketus argentiinalaiseen korikseen tapahtuu näillä näkymin ensi viikolla. Runkosarja päättyy 30. huhtikuuta. Sen jälkeen lohkojen kahdeksan parasta jatkavat pudotuspeleihin.

Argentiinan liigassa ei suomalaisväriä ole ennen nähty, mutta tuttuja pelaajia nostaa palkkaansa tälläkin hetkellä. Kauhajoella ja Katajassa häikäissyt Jeremiah Wood (16.9/8.4) tulee vastaan paikallisvastustaja San Martinin riveissä, samoin Perniössä viime kaudella pelannut Paul Harrison (11.7/6.3). Korisliigatuttuja ovat myös Argentiinan liigan pisteykkönen Walter Baxley (Karhu), Brady Morningstar (Honka) ja Todd Brown (LrNMKY).

Nenonen palaa takaisin Suomeen Argentiinan kauden päätyttyä ja hänellä on voimassa oleva kahden vuoden jatkosopimus Salon Vilppaan kanssa.

– Minulla on jo pitkään ollut unelma pelata ammattilaisena ulkomailla ja nyt pääsen sitä maistelemaan. Regatas Corrientesin joukkueessa pelaa mm. Petteri Koposen entinen joukkuekaveri, 211-senttinen Kris Lang. Viime päivät ovat kuluneet espanjan kielen kertaamisessa ja hommat jatkuvat sitten toukokuussa Salossa entiseen tapaan, toteaa historiaa tekevä Nenonen. Ensimmäinen suomalaispelaaja Argentiinan pääsarjassa on kova juttu.