NBA:n tähtisenttereihin lukeutuva Dwight Howard on näillä näkymin jättämässä seuran tulevana kesänä eikä kosiskelijoista ole tällä hetkellä pulaa.

Howardin odotetaan tulevan vapaaksi agentiksi tulevana kesänä, sillä kemiat eivät ole toimineet Houstonin kanssa. Tyhjän päälle Howard ei kuitenkaan tule jäämään, sillä hänen kintereillään ovat tiettävästi ainakin Dallas, Orlando, Milwaukee, Portland sekä Charlotte.

Howard on pelannut urallaan 12 kautta NBA:ssa ja kahdeksan ensimmäistä niistä kului Orlandon paidassa. Sen jälkeen hän oli kauden Lakersissa ennen kuin pelasi kolme viime kautta Houstonissa. Hän on urallaan tilastoinut keskimäärin 17,8 pistettä ottelua kohden, 12,7 levypalloa sekä 2,1 torjuntaa.