Jännittävä Korisliigan finaali sai harmittavan käänteen ottelun lopussa, kun Kouvolan Lumon Areenan tulostaulu sekosi, joka häiritsi omalta osaltaan peliä. Pyrinnön päävalmentaja Ilkka Palviaisen mukaan tulostaulun toiminnasta on tehty protesti.

Tulostaulu sammui ottelun loppuhetkillä ja samalla katosivat myös muun muassa heittokello katosi muiden tietojen ohella. Kouvot on kotisivuillaan pyytänyt tapahtumaa anteeksi.

– Tilannehan on se, että koripalloa ei tule missään nimessä pelata tällaisissa olosuhteissa. Pidimme pienen neuvonpidon, että suostummeko pelaamaan. Ei tällä tavalla voi toimia, ettei hyökkäyskelloa ei näy, sen jälkeen häviävät pisteet ja virheet. Aivan täysi tietämättömyys kentällä mitä tapahtuu. Tosi ylpeä molempien joukkueen pelaajista miten he käsittelivät asian kentällä. Äärimmäisen ylpeä kolmesta erotuomarista, jotka selviytyivät melkein mahdottomasta tehtävästä. En usko ottelun lopputuloksen jäävän voimaan. Olen tehnyt jo asiasta protestin eikä koripalloa vain pysty pelaamaan näin. Meitä estetään tekemästä meidän työtä, Palviainen totesi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Toinen finaali pelataan keskiviikkona Tampereella.