Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisat saivat päätöksensä yli 2000 katsojan silmien alla Helsingin Jäähallissa, kun Suomi voitti Unkarin 91-70 (20-32).

Suomi heitti tarkasti ensimmäisellä neljänneksellä, yltyen 18-0-juoksuun avausjakson päätteeksi ja keräten vankan johdon, joka kantoi loppusummeriin saakka. Suomen lopullinen sijoitus turnauksessa oli 15.

Suomi sai otteluun lentävän lähdön, kun Lauri Markkanen nakkasi Juho-Matti Henttosen syötöstä kolmosen kulmasta, Suomi riisto kahdesti Markkasen ja Henttosen läpiajoon ja lopulta Markkanen naulasi vielä toisen kolmosen pick-and-popista. Suomi oli tulikuuma ensimmäisen neljänneksen (2p 4/6, 3p 7/14), jyräten kaksinumeroiseen johtoon 18-0-juoksulla neljänneksen loppuun.

Toinen neljännes eteni tasaväkisemmin, kun Unkari pyrki ahnaasti kohti kolmen sekunnin aluetta. Suomen heittopeli ei yltänyt ensimmäisen neljänneksen kaltaiseen ilotulitukseen, mutta Suomi pääsi juoksemaan helppoja pisteitä riistojen jälkeen. Suomi päätti ensimmäisen puoliajan (50-32) kauniiseen hyökkäykseen, kun Fiifi Aidoo ajoi keskeltä, pudotti syötön Henttoselle, joka jatkoi vielä ahtaassa tilassa Markkaselle, joka nousi omiin korkeuksiinsa kahden käden donkkiin unkarilaispuolustajien keskeltä.

Puoliajan jälkeen peli jatkui Suomen vankassa komennossa, kun Joonas Tahvanainen äityi upottamaan kolme kolmosta ja esitteli post-liikkeitään 13 pisteen arvoisesti kolmanteen neljännekseen. Suomen johto repesi yli 20 pisteeseen kolmannella neljänneksellä, eikä Unkarilta löytynyt enää aseita kunnolliseen takaa-ajoon.

Suomen pistekärki oli jälleen Markkanen, joka tyylitteli tupla-tuplan 26 pisteellä, 10 levypallolla, 3 syötöllä ja 4 riistolla. Tahvanainen taas pelasi turnauksen parhaan pelinsä säkittämällä 23 pistettä erinomaisin tarkkuuksin (2p 4/8, 3p 5/7).

Pelinteosta Suomella vastasivat Lassi Nikkarinen (7/2/4 syöttöä), Tuomas Hirvonen (4/1/6 syöttöä) ja Aidoo (6/2/4 syöttöä). Arttu Saarijärvi (4/5) taas toi runsaasti energiaa penkiltä.

Suomen lopullinen sijoitus on 15.

Ottelutilastot