Sudenpennut päätti EM-kotikisat komealla 91-70-voitolla Unkarista. Turnauksesta jäi kuitenkin Suomen joukkueelle hapan maku.

Kolmen selvän tappion jälkeen Suomi pyyhkäisi pöytää Unkarilla turnauksen jumbolinaalissa.

– Rehellisesti sanottuna Unkari oli vähän heppoisempi vastustaja, mutta ei voitot automaattisesti tule. Puhuimme jätkien kanssa, että tärkeintä on lopettaa turnaus siihen, että mennään pitämään kentälle yhdessä hauskaa ja voitetaan, Suomen päävalmentaja Anton Mirolybov totesi Koripalloliiton tiedotteen mukaan.

Suomen turnaus oli hyvin kaksijakoinen. Toisaalta Suomi voitti alkulohkossa Euroopan mestaruutta juhlineen Espanjan, mutta lopulta Suomen kisat päättyivät putoamiseen B-divisioonaan.

– Kolme voittoa ja neljä tappiota ei ole tuloksellisesti katastrofi, mutta sijoitus on. Meillä on kahdeksan jätkää, jotka ovat käyneet sudenpolun läpi ja pukivat tänään viimeisen kerran junnumaajoukkuepaidan päälleen, joten oli hienoa, että matsi päättyi voittoon.

Suomen koripalloilu on vahvassa nousussa ja 20-vuotiaiden miesten kotikisat olivat yksi osoitus siitä. Mirolybov uskookin, että takataskuun jäi pelaajille kosolti arvokasta oppia tulevaa ajatellen.

– Meille matka on tärkeä. Tämä oli opettavainen viikko hyvine ja huonoine puolineen. Pelaajat ovat varmasti parempia pelaajia tämän kokemuksen jälkeen. Tavoite on kuitenkin lopulta auttaa heitä eteenpäin urallaan ja toivoa, että joku heistä voisi vielä pukea Susijengin paidan ylleen tulevaisuudessa.

Sudenpentujen kapteeni Joonas Tahvanainen myötäili päävalmentajan sanoja.

– Tietenkin viimeisestä pelistä voitto nostattaa mielialaa, mutta emme saavuttaneet sitä tavoitetta, jonka itsellemme asetettiin eli kahdeksan parhaan joukkoon pääsyä. Jokainen peli tässä turnauksessa oli tärkeä, vastaan tuli erilaisia vastustajia ja jokaisesta pelistä oppi jotain uutta, Tahvanainen kertoi.