Suomen miesten maajoukkue, Susijengi, on aloittanut valmistautumisensa ensi vuoden EM-kotikisoihin. Peräti 21 pelaajan vahvuisella rungolla maajoukkuekesään 2016 lähtevä Susijengi pelaa heinä-elokuussa kolme kotimaaottelua ja hakee kansainvälistä pelituntumaa vierasotteluissa Saksassa ja Venäjällä.

Päävalmentaja Henrik Dettmann korostaa kesän 2016 olevan ensiarvoisen tärkeä etappi pitkällä matkalla kohti vuoden 2017 EM-kotikisoja. Maajoukkue on kehittynyt viime vuosina jättiharppauksin, mutta työnsarkaa riittää yhä.

– Meidän on kehitettävä pelaamistamme edelleen, opittava rytmittämään peliämme huipputason vaatimuksia vastaaviksi. Tämä voi kuulostaa helpolta, mutta on haasteellinen tehtävä, Dettmann alleviivaa Koripalloliiton tiedotteessa.

Kesän 2016 aikana Susijengi juoksee parketille kotiyleisönsä edessä kolmeen kertaan: 30.7. Tampereella (vs. Belgia), 6.8. Helsingissä (vs. Saksa) sekä 27.8. Espoossa (vs. Ruotsi).

Ohjelmassa on mukana myös vierasotteluita. Susijengi osallistuu kansainväliseen turnaukseen Saksassa 19.-21.8. ja kohtaa Pietarissa Venäjän 24.8.

– Pelejä on sopiva määrä, vastustajamme ovat tähän hetken sopivia ja ottelut tulevat sopivalla tahdilla, Dettmann arvioi.

– Ohjelmamme pitää motivaation yllä ja antaa muutamalle uudelle pelaajalle tilaisuuden nuuhkia miesten maajoukkueen ilmapiiriä.

Dettmann on nimennyt Susijengin kesän 2016 lopulliseen maajoukkuerinkiin 22 pelaajaa. Joukkueen runko muodostuu vuosien 2011, 2013 ja 2015 EM-kisoissa ja kesän 2014 MM-kisoissa esiintyneistä pelaajista.

Vastikään EM-kotikisansa päättäneestä Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueesta mukaan on nimetty Lauri Markkanen (211 cm/’97) sekä Harold ”Fiifi” Aidoo (187/’96).

Susijengin nuoremman kaartin pelaajista miesten maaotteludebyyttiään odottavat USA:n yliopistokentillä pelaavat Shawn Hopkins (195/’95), Alex Murphy (206/’93) sekä päättyneellä kaudella Turkin kakkosliigassa korkoa kasvanut Anton Odabasi (206/’95).

”Vanhemman kaartin” pelaajista paluun sinivalkopaitaan muutaman vuoden tauon jälkeen tekevät syksyksi Ranskan Roanneen siirtyvä Antti Kanervo (192/’89) ja viime keväänä Argentiinassa vakuuttanut Juho Nenonen (202/’87).

Susijengin otteluohjelma, kesä 2016
La 30.7. klo 19:00 Suomi – Belgia @ Hakametsä, Tampere
La 6.8. klo 19:00 Suomi – Saksa @ Hartwall Arena, Helsinki
Pe 19.8. – Su 21.8. Turnaus @ Ulm, Saksa
Ke 24.8. Venäjä – Suomi @ Sibur Arena, Pietari
La 27.8. klo 19:30 Suomi – Ruotsi @ Metro Areena, Espoo

Susijengin kokoonpano 2016

Nimi, Pituus, Syntynyt, Seura 2016/17
Ahonen Roope, 187, 12.6.1990, free agent
Aidoo Harold ”Fiifi”, 187, 5.4.1996, Grand Canyon (NCAA)
Cavén Joonas, 211, 9.1.1993, Tampereen Pyrintö
Hopkins Shawn, 195, 9.5.1995, Troy State (NCAA)
Huff Shawn, 198, 5.5.1984, Le Portel (FRA)
Kanervo Antti, 192, 12.4.1989, Roanne (FRA)
Koivisto Mikko, 194, 18.4.1987, free agent
Koponen Petteri, 194, 13.4.1988, BC Himki (RUS)
Kotti Tuukka, 205, 18.3.1981, Crailsheim (GER)
Lee Gerald Jr., 208, 23.11.1987, free agent
Lindbom Carl, 206, 10.11.1991, Helsinki Seagulls
Madsen Alexander, 207, 26.1.1995, Kouvot, Kouvola
Markkanen Lauri, 211, 22.5.1997, Arizona (NCAA)
Murphy Alex, 206, 3.6.1993, Florida (NCAA)
Murphy Erik, 208, 26.10.1990, Strasbourg (FRA)
Nenonen Juho, 202, 12.9.1987, Olimpico de la Banda (ARG)
Nikkarinen Antto, 185, 1.3.1991, Helsinki Seagulls
Nuutinen Matti, 200. 6.5.1990, Roanne (FRA)
Odabasi Anton, 206, 8.8.1995, free agent
Salin Sasu, 191, 11.6.1991, Gran Canaria (ESP)
Wilson Jamar, 185, 22.2.1984, free agent

Susijengin valmennusjohto
Päävalmentaja Henrik Dettmann
Valmentaja Jukka Toijala
Valmentaja Lassi Tuovi
Valmentaja Mikko Larkas
Valmentaja Jussi Hirvonen
Valmentaja Niko Nuutinen