Suomen 16-vuotiaat pojat petrasivat eilisestä vuotuisen Delfin Basket -koripalloturnauksen ohessa pelatussa valmistavassa maaottelussa, kun perjantaina niukasti Belgian voittanut Suomi oli tällä kertaa selkeästi parempi Hakametsän Jäähallissa 63-44 (30-24). 18-vuotiaat tytöt taas voittivat B-divisioonan EM-kisoissa Englannin 59-50 (21-23).

Suomen 16-vuotiaat pojat paransivat puolustuspeliään perjantaista ja Belgia jäi jo ensimmäisellä neljänneksellä 10 pisteen taakse. Belgia roikkui pelissä mukana, mutta lopullisen niitin Suomi löi viemällä päätösneljänneksen 22-10. Suomalaisten aggressiivinen susipuolustus pakotti Belgian peräti 30 menetykseen.

– Vähemmän henkilökohtaisia virheitä puolustuksessa, enemmän stoppeja ja sitä kautta selkeä voitto, Suomen päävalmentaja Miikka Sopanen aloitti pelin kertaamisen Koripalloliiton tiedotteessa.

– Isoin yksittäinen asia oli kuitenkin se, että otimme levypallopelin haltuun. Eilen levypallot menivät päittäin, mutta tänään veimme sen taistelun.

Suomelta kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät Mikael Jantunen (12/5) ja Joonas Timonen (11/4). Levypalloissa kunnostautuivat lisäksi Mustapha Amzil (5/8) ja Tomas Pihlajamäki (5/5/3 syöttöä).

Ottelutilastot

18-vuotiaat tytöt pelasivat kehnosti Englantia vastaan suurimman osan ottelusta. Väsynyt Suomi oli vielä kolme minuuttia ennen loppua 7 pistettä takana, mutta suomalaiset äityivät hurjaan prässiin, jonka myötä Suomi korjasi nimiinsä 9 pisteen voiton.

– Kansainvälisen pelin voi joskus voittaa hyvällä pelillä, joskus vähän huonommalla ja joskus sillä, että rypistää viimeiset kolme minuuttia, Suomen päävalmentaja Sami Toiviainen kiteytti.

Lotta-Maj Lahtinen (16/8/6 syöttöä) pelasi mainion pelin, vaikka olikin Englannin Abigail Lowen (10/4/4 syöttöä/4 riistoa) tiukoissa pihdeissä. Lahtisen lisäksi Suomelta onnistuivat Nea Kuisma (11/6), Nenna Lindström (8/2) ja Anna Kahelin (9/1).

Ottelutilastot