USA:n Carmelo Anthony teki historiaa sunnuntai-iltana, kun hänestä tuli ensimmäinen kolme olympiakultaa voittanut koripalloilija. Samalla Anthony kertoi lopettavansa maajoukkueuransa.

Anthony liittyi maajoukkueen mukaan ensimmäisen kerran vuonna 2004, kun USA jäi yllättäen pronssille Ateenan olympiakisoissa. Sen jälkeen Anthony on kuitenkin juhlinut kolmea olympiakultaa ja yhtä MM-pronssia. Nyt hän on päättänyt lopettaa uransa USA:n maajoukkueessa.

– Tämä oli osaltani tässä. Olen ollut tässä mukana vuodesta 2004. Olen nähnyt huippuhetket ja heikot hetket. Ja olen ollut mukana ja me olemme olleet mukana. Ja tänään olen täällä kolme kulta mitalia myöhemmin. Olen iloinen omasta puolestani, mutta myös muiden pelaajien, jotka eivät ole kokeneet tätä ennen, Anthony totesi NBC:n mukaan ottelun jälkeen.

Anthony liikuttui ottelun jälkeen kyyneliin. Olympiakullat ovat hänen uransa suurin saavutus, sillä hän ei ole koskaan voittanut NBA-mestaruutta. Kisojen aikana hänestä tuli sekä kaikkien aikojen eniten olympiapelejä USA:n maajoukkueessa pelannut sekä kaikkien aikojen eniten olympiapisteitä tehnyt pelaaja USA:n joukkueessa.