Milwaukee Bucks on tehnyt pelaajasopimuksen kokeneen takamiehen Jason Terryn kanssa.

38-vuotias Terry on pelannut NBA:ssa 17 kautta joista kaksi edellistä vierähtivät Houstonissa. Uransa ensimmäiset viisi vuotta hän pelasi Atlantassa, jonka jälkeen hän pelasi kahdeksan kautta Dallasissa voittaen myös mestaruuden. Lisäksi mukaan mahtuvat kaudet Bostonissa ja Brooklynissä.

Hän on pelannut yhteensä 1285 ottelua NBA:ssa tilastoiden uransa aikana keskimäärin 14,3 pistettä, 4,1 korisyöttöä ja 2,4 levypalloa ottelua kohden. Hänet tunnetaan erityisesti hyvänä heittäjänä ja on upottanut kolmen pisteen heittonsa 37,9 prosentin tarkkuudella. Hän on kaikkien aikojen eniten onnistuneiden kolmen pisteen heittojen tilastossa kolmantena. Hän on säkittänyt bonusviivan takaa yhteensä 2169 heittoa.